Maria Nordin kertoo geriatrisesta raskaudestaan: ”Iäkkäiden ihmisten hoitoon erikoistunutta”

Huomiota herättäneistä metodeistaan tuttu hyvinvointivaikuttaja Maria Nordin, 38, odottaa tällä hetkellä neljättä lastaan.
Tuoreessa Instagram-kuvassaan hän poseeraa raskausmahansa kanssa iloisen näköisenä kesälaiturilla bikinit yllään. Kuvatekstissä Maria kertoo, että hänen raskautensa on geriatrinen. Hän selventää geriatrian olevan iäkkäiden ihmisten hoitoon erikoistunutta lääketiedettä.
- Ai hyvänen aika mikä termi, hän kirjoittaa itkunauruemojien kanssa.
- Ikäni puolesta olen jo pitkään ollut ”iäkäs” synnyttäjä. Ja luonnollisesti, olen tässä raskaudessa vanhempi kuin koskaan ennen, neljääkymppiä lähestyvä hyvinvointivalmentaja kertoo.
Tästä huolimatta Maria raportoi olonsa olleen loistava myös loppuraskaudessa, eikä hän ole kärsinyt loppuraskaudelle tyypillisistä oireista kuten turvotuksesta tai kivuista.
Raskaana oleva Maria Nordin hämmensi hienostokadulla - paparazzikuvat
Maria kertoo uskovansa, että merkittävin tekijä raskausajan hyvinvoinnissa on yhteys omaan kehoonsa.
- Eli miten hyvin ottaa vastaan kehon viestit ja kykenee niiden perusteella toimimaan mielen tasolla kehoa tukien ja tarvittaessa sitä ohjaten uusille urille, hän perustelee.
Marian mukaan kehoon yhteydessä oleminen on taito, joka voi karttua iän myötä, jolloin raskaus iäkkäänä voi olla parempi kokemus kuin nuorella synnyttäjällä.

Marian ja puolison Reino Nordinin vauvan laskettu aika on kesällä. Pariskunnalla on ennestään kolme lasta. Reinolla on lisäksi yksi lapsi edellisestä suhteestaan.
Maria Nordin odottaa lasta: "Syksyllä joku laskeutui minuun"