
Aleksi Valavuoren hiihtorupeama päättyi karusti
Mediapersoona Aleksi Valavuori hiihti miljoona metriä kuukauden aikana.
Aleksi aloitti käsittämättömän urakkansa helmikuun puolivälissä, ja kaikkiaan hiihtopäiviä kertyi 30. Seiska tavoitti Lapissa hiihtävän Aleksin, joka kertoi olevansa melko huonossa kunnossa. Hiihdettäviä kilometrejä oli jäljellä enää neljä.
- Olen todella kipeä. Minulla on puoli tuntia aikaa huilata, ennen kuin hiihdän viimeiset kilometrit. Olen ollut kipeänä kolme päivää ja hiihtänyt väkisin alhaisilla tehoilla, jotta pidän sykkeeni matalana. En halunnut luovuttaa. Nyt on onneksi enää neljä kilometriä jäljellä, Seiskan tavoittama Aleksi kertoi.
Alun perin Aleksi myi hiihtometrejään euron metrihinnalla. Rahoilla hänen on tarkoitus maksaa hieman yli puolen miljoonan euron verovelkaansa.
- Myimme hieman alle 400 000 euroa. Siinä on paljon pidempiä yhteistyösopimuksia. Nyt alkaa neuvottelut siitä, missä ajassa pystyn maksamaan verovelkaani. Pelkät korot ovat 3 000 euroa kuussa.
Verovelan lyhentäminen ei ollut Aleksille enää maaliviivan lähestyessä merkittävin asia.
- Itse pidän tätä enemmän saavutuksena, kun sain hiihdettyä miljoona metriä.
Aleksi päätti unohtaa omat verovelkansa välittömästi Ukrainan sodan alettua.
- Päätin lopettaa hiihtometrien myymisen. Loput rahat laitetaan hyväntekeväisyysrahastoon sodan uhrien auttamiseksi.
Aleksin hiihtorupeama huipentuu tänään keskiviikkona Levin Hullu poro -areenassa järjestettäviin juhliin. Juhlissa esiintyy muun muassa räppäri Elastinen. Aleksi aikoo mennä juhliin – oli hän miten kipeä tahansa.
Leville on lentänyt suuri joukko Aleksin ystäviä. Sairastumisensa takia Aleksi on sopinut Hullu poro -areenalle tehdyistä erikoisjärjestelyistä.
- Minulle on varattu oma tila, jota voin käyttää tarpeen tullen ja olla yksinäni, jos kuntoni ei kestä. Menen kuuntelemaan esityksiä vaikka väkisin, sen verran tärkeä tilaisuus on itsellenikin.