Akseli Herlevin ja missi-Emmin lemmenloma oli päättyä heti alkuunsa - sitten jotain lensi puskasta

Koko kansan burgerimies, huippukokki Akseli Herlevi on missirakkaansa Emmi Suurosen kanssa lomalla Dubaissa.
Tapahtumarikas matka meinasi tyssätä jo alkumetreille, kun Emmin lento peruuttiin viime hetkellä. Kaunotar kuitenkin ehti reissuun seuraavalla koneella Akselin odotellessa rakastaan.
Akseli Herlevin missirakas avoimena oudosta lomatunnelmasta: "Mikään ei tuntunut miltään"
Seiska tavoitti Akselin Dubain palmujen alta köllöttelemästä.
– Viikon lepäilylomaa tässä on vietetty. Hyvä irtiotto kaikin puolin, vaikka nopea sellainen. Yhtenä päivänä sattui hassu juttu, kun aivan puskista tai kirjaimellisesti sanottuna puskasta lensi vihreä papukaija viereeni istumaan, kokkikönsikäs kertoo.
– Hetken se siinä viihtyi, ja juttelimme linnun kanssa maailman menosta. Sit se vinkkasi silmä ja lensi pois.
Akseli ja Emmi suuntasivat viime viikon perjantaina (21.1.) Dubaihin viikon lomalle. Paluu Suomeen odottaa tänään lauantaina (29.1.) alkuillasta. Kauaa ei Akseli ehdi Suomessa sammaloitua, sillä heti alkuviikosta hän suuntaa jo uusille seikkailuille
– Ehdin olla kotona vain päivän. Lähdemme jatkamaan Burgerimiehen kuvauksia Norjaan, tv-tähti paljastaa.
Emmi Suuronen, Anu Saagim ja Amanda Harkimo juhlivat Tallinnassa - bilekuvat!