Aki Manninen Seiskalle kohun aiheuttaneesta matkakatastrofistaan: En missään nimessä valittanut
Aki korostaa, ettei ole haukkunut ketään, vaan halunnut tuoda epäkohdat esille ja kritisoida matkanjärjestäjän toimintatapoja.
Suomalaiset seurasivat joulun yli suurella jännityksellä, mitä käy matkaajille, jotka joutuivat jäämään Meksikoon Tui-matkatoimiston pakettimatkan yllättävien aikataulumuutosten vuoksi.
Katso Seiskan koirakaverit -sarjan jakso, jossa vieraina Mannisten perhe ja Putin-koira:
Hyvinvointiyrittäjät Aki ja Rita Manninen olivat Donna-tyttärensä kanssa yhdet epäonnekkaista, joilta joulu meni ohi lentoja odotellessa.
– Se oli mieleenpainuva reissu. On ainakin tarinaa, mitä kertoa vanhana, nyt jo kotiutunut Aki nauraa Seiskalle.
Mannisten matka oli muutenkin täynnä epäonnea. Loma sai surumielisen alun, sillä heidän koiransa Putin jouduttiin lopettamaan juuri, kun lentokone oli lähdössä kohti Cancunia. Kaiken päälle heidän saarellaan tapahtui vesivahinko kesken loman.
– Mietin sitä silloin Meksikossa, että ei kahta ilman kolmatta. Ensin lähti Putin, sitten tuli vesivahinko, sitten ilmoitettiin, että lento on myöhässä. En ajatellut, että se on neljä päivää myöhässä. Olisin ostanut lennot pois, jos he olisivat ilmoittaneet asiasta suoraan, Aki manaa.
Joulua Manniset viettivät eilisiltana. Akin äiti oli tehnyt jouluruuat peräti kolmeen kertaan, ennen kuin perhe toden totta pääsi viimein syömään.
Aki ja Rita Mannisen vastoinkäymiset jatkuvat edelleen - jäivät jumiin Meksikoon: "Mitä v*ttua!"
Tapahtui lumipalloefekti
Mannisten someäänekkyyden myötä tapahtumat nousivat nopeasti otsikoihin, ja saagaa seuranneet kertoivat hanakasti mielipiteiltään niin heidän puolestaan kuin heitä vastaankin. Osa kritisoi Akin ja Ritan äänekkyyttä asian suhteen, ja kutsui heitä valittajiksi.
– Kerroin epäkohdat ja miten matkustajia kohdeltiin. En
missään nimessä valittanut, vaan kerroin, miten asiat ovat. Ihmiset rupesivat
seuraamaan sitä, ja tapahtui lumipalloefekti, Aki analysoi.
– Ei tämä missään nimessä ole turhaa valittamista. Silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, pitää puuttua niihin ja kertoa, että nyt ei ole kaikki kunnossa.
Someraivo repesi! Aki Manninen salakuvasi nukkuvaa lentoemäntää
Aki korostaa, ettei ole haukkunut ketään, vaan halunnut tuoda epäkohdat esille ja kritisoida matkanjärjestäjän toimintatapoja.
– Moni oli maksanut all inclusivesta kymppitonnin, niin kyllä pitäisi saada vastinetta sille rahalle.
Hän myös haluaa tuoda ilmi, ettei puhunut pelkästään itsensä tai oman perheensä puolesta – Meksikossa jumissa oli 300 suomalaismatkaajaa.
– Puhuin kaikkien, esimerkiksi niiden vanhusten puolesta, jotka olivat menossa joulupöytään kotiin. Ei tiedä vanhusten osalta, onko viimeinen joulu menossa, hyvinvointiyrittäjä toteaa.
Aki kertoo valinneensa pakettimatkan Donna-tyttären vuoksi.
– Muuten olen reissannut omin nokkineni aina, mutta nyt, kun on tuo tytär, pitää miettiä turvallisuuden kannalta. Nyt se turva puuttui. Minun piti itse tarjota turva tyttärelleni maksamalla hänelle hotellit, että tyttärelläni on yösija.
Koti on hiljainen
Aki kuitenkin toteaa, että he ovat päässeet kotiin ja asiat ovat järjestyneet. Elämässä on suurempiakin asioita, joista koskettavimpana Putin-koiran poismeno. Koti on nyt vähän hiljaisempi paikka.
– Kaikki muut asiat pystyy hoitamaan kuntoon rahassa, mutta koiran lähtö on kova paikka, Aki sanoo surumielisesti.
– Täytyy olla onnellinen siitä, että poika pääsi kivuistaan ja sai elää hienon elämän. On outoa, kun se on tuhkattuna pussissa tuossa.
Aki intoutuu muistelemaan hänen, Putin-koiran ja Donna-tyttären yhteisiä leikkihetkiä, jotka ovat nyt muuttuneet.
– Leikimme tytön ja Putskun kanssa niin, että tyttö meni sohvalle makaamaan, ja minä menin siihen päälle. Tyttö sanoi ”Putsku tulee, Putsku tulee”, ja Putsku tuli heti ja lykkäsi nokkaansa väleistä yrittäen haistella tyttöä. Nyt leikimme sitä niin, että minun täytyy tuhista siinä, Aki toteaa hivenen haikeana.
Suuren surun kohdanneilla Mannisilla taas uusi vastoinkäyminen: "Selvitään tästäkin konkurssista"