Aivan käsittämätön kuvapari – näin sukupuolensa korjanneesta Juha Immosesta tuli Sofia: ”En ole tehnyt kauneusleikkauksia kasvoilleni”

Seiska uutisoi vajaa vuosi sitten, että Hottikset-tosi-tv-sarjasta julkisuuteen noussut Juha Immonen vaihtoi nimensä ja aloitti prosessin sukupuolensa korjaamiseksi.
Juha vaihtoi nimensä Sofia Josefina Immoseksi viime vuoden syyskuussa. Samoihin aikoihin hän aloitti myös hormonihoidot sekä tiukan treeniohjelman uuden ruokavalionsa rinnalle.
Kuukausi myöhemmin Sofia matkusti Tallinnaan korostamaan naisellisuuttaan.
- Otin rinnat pelkästään itseäni varten, koska koin, että ne ovat luonnollinen osa minua, kuten kaikilla naisilla. Ne tuovat minulle iloa, kun katson itseäni peilistä, sekä kohentavat itsevarmuutta.
Eilen keskiviikkoiltana (22.8.) Sofia julkaisi Instagram-tilillään kuvaparin, jonka vasemmalla puolella poseeraa mustahiuksinen Juha, ja taas oikealla puolella vaaleahiuksinen Sofia. Kuvien välinen ero on niin dramaattinen, että on vaikea uskoa kuvissa olevan sama henkilö.
- Ei muuten olla yhtään muututtu. Kuolen tälle, mut hei kaikki voi saavuttaa unelmansa jos oikeasti haluaa ja päättää. Btw mitään kauneusleikkauksia en ole kasvoihin tehnyt. Vain pientoimenpide hoitoja, nainen selventää.