Aikakoneen Sanin ja Samuli-rakkaan suhteessa annetaan tilaa: ”En halua koko ajan kiehnätä”

Aikakoneen Sanin ja Samuli-rakkaan suhteessa annetaan tilaa: ”En halua koko ajan kiehnätä”

Samuli soittaa kitaraa Sanin soolobändissä sekä tuottaa tämän uutta levyä.

Mainos
Mainos päättyy

Aikakoneen solisti Sani eli Saija Aartela juhlisti 52-vuotissyntymäpäiväänsä intiimillä keikalla Helsingin Soutustadionilla. Laulaja painaa keikkaa läpi kesän rakkaansa Samuli Erkkilän, 33, kanssa. Pari on pitänyt yhtä jo yli kymmenen vuotta.

Sanin synttäripäivä oli juhlasta huolimatta täynnä kotiaskareita.

– Aina, kun keikkarupeama lähestyy, niin imuri heiluu, Sani toteaa.

– Minulla on sellainen perinne, että siivoan aivan hulluna ennen viikonlopun keikkoja. Ón pakko, sillä arki on niin kiireistä, hän huokaa.

Mainos
Mainos päättyy
Seiska muisti tähteä syntymäpäivänsä johdosta. Sani otti lahjan vastaan liikuttuneena.
Seiska muisti tähteä syntymäpäivänsä johdosta. Sani otti lahjan vastaan liikuttuneena.

Aikakoneen Sani haaveistaan: Voisin olla poliisi tai murhaaja

Kiva tehdä kahdestaan töitä

Parin kesästä tulee poikkeuksellisen kiireinen. Viikot ovat täynnä muun muassa festarikeikkoja. Aikakoneen 30-vuotisjuhla pitää muutenkin kädet täynnä.

Samuli soittaa kitaraa Sanin soolobändissä sekä tuottaa tämän uutta levyä. Eikä Sani edes ole Samulin ainoa musiikkiprojekti.

– On kivaa tehdä kahdestaan töitä, mutta on myös tärkeää ottaa etäisyyttä. Annamme toisillemme paljon tilaa, Samuli sanoo.

– Pitää olla tilaa ja happea. En halua koko ajan kiehnätä, Sani kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Sani suhteestaan 17 vuotta nuorempaan Samuli-rakkaaseensa: Soitetaan yhdessä, mutta eri bändeissä

Hän kuvailee, miten suhteen alussa ollaan kuin paita ja peppu, mutta vuosien saatossa tilanne kuitenkin muuttuu.

– Meillä on vastineeksi tosi vahva keskinäinen luotto, ja yhteinen arkemme on tosi ihanaa.

Vuodet eivät ole vähentäneet Sanin viehätysvoimaa.
Vuodet eivät ole vähentäneet Sanin viehätysvoimaa.

Viihdealan konkari

Laulaja, säveltäjä-sanoittaja ja näyttelijä Sani on myös esiintynyt sekä tv-ohjelmissa että näytellyt teatterirooleissa. Rantabaari oli hänen ensimmäinen tv-draamaroolinsa.

Sani tuli julkisuuteen legendaarisen Aikakone-yhtyeen solistina. Yhtye keikkailee edelleen ahkerasti. Tänä vuonna Aikakone juhlii 30-vuotista taivaltaan.

Mainos
Mainos päättyy

Sanin vuosi 2023 on lähtenyt vilkkaasti käyntiin uuden soolomateriaalin siivittämänä. Singlet Sydänhuone ja Victorian putoukset ovat soineet ahkerasti radioaalloilla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan