Laulaja Sani suhteestaan 17 vuotta nuorempaan Samuli-rakkaaseensa: Soitetaan yhdessä, mutta eri bändeissä
Aikakoneen solisti Sanin eli Saija Aartelan, 51, elämä hymyilee rakkausrintamalla. Laulaja seurustelee edelleen häntä 17 vuotta nuoremman muusikkorakkaansa Samuli Erkkilän, 33, kanssa.
– Hyvä pöhinä ollut kahdeksan vuotta, ja kitara soi! Soitetaan yhdessä, mutta eri bändeissä, Sani sanoo.
Aikakoneen Sani haaveistaan: Voisin olla poliisi tai murhaaja
Hän on välillä ajellut vaikkapa Lapin keikkamatkalta etelään rakkaansa luokse, jos asiat ovat olleet vinksallaan.
– Mutta tuohonkin on tottunut, autoilemista rakastava Sani kertoo.
Laulaja Sani perhe-elämästään: Tyttärellä kesävauhti päällä
Laulajan tekee onnelliseksi, kun kotiasiat ja ystävyyssuhteet ovat kunnossa. Hänen mielestään se on myös pohja töissä viihtymiselle.
– Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän oppii arvostamaan, että asiat ovat ainakin melkein hyvin.
Sani kertoo olevansa optimisti, vaikka vastoinkäymisiä tulisi eteen. Hänen mielestään aina voi aloittaa uudestaan.
– Se on turha jäädä paskaan makaamaan, Sani sanoo rempseästi.
Aikakoneen Sani valmistautuu tyttärensä teini-ikään: Kaikenlaista hermannia jo pyörii
Ennen nykyistä kumppaniaan Sani seurusteli näyttelijä Turkka Mastomäen, 52, kanssa. Pari erosi heidän tyttärensä ollessa muutaman vuoden ikäinen. Heillä on lapsen yhteishuoltajuus.
Sanin rakkausrintamalla on ollut paljon käänteitä vuosien varrella. Laulaja ehti seurustella 17 vuotta nuoremman kihlattunsa Samuli Erkkilän kanssa viisi vuotta, kunnes keväällä 2019 pari erosi. Erosta ehti kulua vain tovi, kunnes rakkaus roihahti uudelleen. Nyt pari on ollut yhdessä kahdeksan vuotta.
Reilu vuosi sitten Sani perusti muusikkoystävänsä Gary Keskisen ja Vuokatin Aatelin hotellipohatan Markku Laantin kanssa oman tuotantoyhtiön. Yritys kantaa nimeä Karhu Perkele Production. Tuotantoyhtiö tuottaa tapahtumia, musiikkia ja jopa liikkuvaa kuvaa.