
Aarni Mikkola vastaa arvostelijoille: "Homo ja mies kauneusalalla täällä hei"
Meikkitaiteilija on jättänyt kohut taakseen.
Aarni Mikkolalla on takanaan jo kahdeksan vuotta uraa meikkitaiteilijana. Kohujen ja mielenterveysongelmien seurauksena pitkän tauon sosiaalisesta mediasta pitänyt artisti kiertää tällä hetkellä missifinalistien meikkaajana.
Aarni julkaisi Instagramiin kuvan vuodelta 2015. Kuvassa hän poseeraa todistuksensa kanssa valmistuttuaan meikkikoulusta. Hän kertoo ylpeänä kohtaamistaan ennakkoluuloista ja unelmiensa toteutumisesta.
– Homo ja mies kauneusalalla täällä hei! hän huikkaa alkuun.
Aarni jatkaa kertomalla, että on kahdeksanvuotisen uransa aikana päässyt toteuttamaan suuret unelmansa naispainotteisella alalla.
Aarni kertoo kohdanneena ennakkoasenteita ammattikoulussakin, kun jopa hänen opettajansa epäili hänen menestystään.
Aarni Mikkola joutui sairaalaan: "Olen luullut kuusi kertaa elämäni aikana että kuolen"
– Voi niitä lukuisia kertoa mitä mulle ollaan sanottu päin naamaa että mä en voi menestyä alalla oman sukupuoleni tai seksuaalisen suuntautumiseni takia, hän paljastaa.
Aarni muistelee kosmetologiopettajan sanoneen, etteivät miehet kuulu alalle.
– Ja kyllä, sitä tapahtuu edelleen että miehiä kauneusalalla syrjitään, hän tarkentaa.
Perään hän kertoo toteuttamistaan urahaaveista. Aarni kirjoittaa myös seuraajilleen rohkaisevan viestin. Aarni tahtoo muistuttaa jokaista, että unelmat saa toteen kovalla työllä.
– Oo trailblazer ja näytä niille et sä PYSTYT SIIHEN ja voit sillä myös inspiroida muita ylettämään omiin unelmiinsa! hän kehottaa.
Miss Suomi -semifinalistit on valittu – mukana Rantabaari-näyttelijä ja transsukupuolinen kilpailija