Aarni Mikkola joutui sairaalaan: "Olen luullut kuusi kertaa elämäni aikana että kuolen"
Aarni Mikkola julkaisi pysäyttävän päivityksen, jossa kertoo joutuneensa sairaalaan.
Drag-artisti ja meikkitaiteilija Aarni Mikkola on viime aikoina jakanut sosiaalisessa mediassa esimerkiksi Käärijän ja Marion Rungin kasvoille taiteilemiaan meikkejä.
Katso Seiskan helleuutisten ekstra:
Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää iloa, valoa ja meikkisuteja. Aarni julkaisi eilen (2.8.) pysäyttävän päivityksen Instagram-sivullaan. Mustavalkoisessa kuvassa hän poseeraa neutraalin näköisenä, käsi rintansa päällä.
- Mä olen luullut nyt kuusi kertaa elämäni aikana että mä kuolen, Aarni kirjoittaa kuvatekstissä.
- Olen käynyt läpi ne asiat mitkä haluisin olevan mun viimeisiä tän maan päällä paniikin keskellä.
Aarni kirjoittaa, ettei haluaisi kenenkään kokevan vastaavaa, mutta moni kokee - nimittäin paniikkikohtauksen.
Aarni kertoo, että joutui maanantaina (31.7.) kokemaan todella pahan paniikkikohtauksen.
- Työpäivän jälkee maanantaina iski nopeesti heikko olo ja menin heti kotona maaten ja tajusin et kaikki ei ihan ok. Sain ekaa kertaa elämässä pieniä rytmihäiriöitä jotka säikäytti todella pahasti. Soitin apua ja sanottiin et mua tullaan tsekkaamaan kotiin asap, hän kertaa tapahtumia.
Kuitenkin ennen avun saapumista Aarnilla laukesi ahdistuksen kautta todella paha paniikkikohtaus. Apu saapui paikalle, mutta Aarni vietiin sairaalaan, jossa tutkittiin ettei kyseessä ole mitään vakavampaa.
- Sain todella nopeesti apua paikan päällä, sydämen rytmi todettiin tasaseks ja hyväks joten mulle tarjottiin päällä olevaan paniikkikohtaukseen lääkettä, hän muistelee.
- Kun itse koin aikoinaan ensimmäisiä kohtauksia niin tuntui että olen ainoa tässä tilanteessa. Tuntui että oli aivan hukassa. Mikä tää juttu on ja miks siitä ei puhuta, Aarni kertaa ja jakaa sitten vinkkejä siihen, miten paniikkikohtauksesta kärsivää voi auttaa.
- Paniikkikohtauksen intensiivisyyttä ei voi tietää kuin vain sen kokeneet.
Aarni Mikkola joutui hirvittävään kierteeseen: "Painokin nousi 15 kg"
Aarni teki yllätyspaluun sosiaaliseen mediaan huhtikuussa. Aarni oli pitänyt yli vuoden sometaukoa. Taustalla oli kohu, jonka Seiska paljasti tammikuussa 2021.
Tuolloin Seiska selvitti, että Aarnilla on tuomio lievästä eläinsuojelurikoksesta vuodelta 2016. Hän oli jättänyt kissansa vaille tarpeellista hoitoa ja ravintoa kerrostaloasuntoonsa.
Aarni Mikkola lemmikkikohusta Seiskalle: "Rankin asia koko elämässäni"
Aarni kertoi keväällä palanneensa julkisuuteen puhuttuaan ensin asioista ammattilaisen kanssa. Hän kertoi kasvaneensa vuoden aikana ihmisenä rutkasti.
- Oon kokenut äärettömän tärkeäksi sen, että olen käynyt läpi menneet tapahtumat syväluontoisesti ammattilaisen kanssa, jotta olen voinut aidosti kohdata tekemäni virheeni, ymmärtää ja käsitellä niihin johtaneita syitä sekä oppia niistä, Aarni kirjoitti.