
40 vuotta täyttävä Martina Aitolehti: Elämässä ei voi loputtomasti katua valintojaan
Hyvinvointivalmentaja ja somevaikuttaja Martina Aitolehti täyttää heinäkuun 16. päivä pyöreät 40 vuotta.
Martina paljasti helmikuussa, että häneltä ilmestyy WSOY:n kustantama elämäkerta Taistelija. Kirjan on määrä ilmestyä elokuussa.
Pyöreitä täyttävä Martina Aitolehti paljastaa: Näin vietän merkkipäiväni
Hän on joutunut käymään elämäänsä läpi lapsuudesta saakka kirjaa varten, mikä on herättänyt paljon ajatuksia.
– Olen saanut pistää tavallaan boksiin oman elämäni. Olen kyllä kiitollinen kaikesta. Minulla on hieno ja erityinen elämä, ja toivottavasti on vielä monia vuosia edessä.

Oho, Martina Aitolehti teki radikaalin muodonmuutoksen! Tältä hän näyttää nyt - kuva
Martina kertoo olevansa ylpeä, että on rohkeasti mennyt niitä asioita kohti, joita sydämessään sillä hetkellä on halunnut.
– Ei elämässä voi loputtomasti katua valintojaan. Se on minusta paikallaan junnaamista. Minulla on aina hirveä draivi päällä, ja haluan mennä eteenpäin. Minusta se on tervettä.
Martina kokee, että katumisen sijaan olisi parempi oppia niin virheistä kuin onnistumisista.

– Kaikillehan meille tapahtuu ikäviä juttuja. Joudumme vuorollamme puun ja kuoren väliin, jolloin on tehtävä ratkaisuja ja valintoja.
Martina Aitolehti loksautti leuat luksusluomuksessaan - tätä et tiennyt tähden gaalatyyleistä!
Martinalla ei ole konkreettisia tavoitteita esimerkiksi viiden vuoden päähän. Hän sanoo, että kaikki, mitä hän elämältä tarvitsee ja haluaa, on tässä nyt.
Kahden tyttären äiti toivoo ennen kaikkea pysyvänsä terveenä ja onnellisena. Lapset alkavat olla jo sen verran isoja, että hän seuraa heidän kasvamistaan intensiivisesti.
– Sen ohella haluan valloittaa yhä uusia vuoria niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti. Minun ei silti tarvitse enää puskea niin, että suonet pullahtavat otsalohkosta ulos.