Kauniit ja rohkeat -tähti Scott Clifton avoimena: "Liam Spencerin rooli on minulle moraalinen ongelma!"

Liam Spencer, Scott Clifton
Mainos
Mainos päättyy

Naisia pyörittävää Liam Spenceriä Kauniissa ja rohkeissa näyttelevä Scott Clifton on mukavan, rennon ja sydämellisen oloinen kaveri, jonka ei voisi kuvitella tekevän pahaa kärpäsellekään. Myös omien sanojensa mukaan hän on hyvin kiltti ja kunnollinen, jopa siinä määrin, että petollisen Liamin persoonasta muodostui hänelle aluksi moraalinen dilemma. 

– Olen ollut turhautunut roolihahmoon ja miettinyt, miten voisin pitää hänestä. Varsinkin alussa rooli tuntui epämukavalta, koska olen itse ihan erilainen. Olen ollut saman naisen kanssa suhteessa kolmetoista vuotta, enkä ole koskaan pettänyt ketään. En tiennyt, miten oikeutan Liamin teot, Scott pohtii Katson haastattelussa Monte Carlon tv-festivaaleilla.

Hän sai apua sarjan vastaavalta tuottajalta ja pääkäsikirjoittajalta Bradley Belliltä, jonka neuvo oli keskittyä vain yhteen hetkeen ja naiseen kerrallaan ja olla miettimättä liikoja.

– Hän sanoi, että rakasta sitä naista, kuka on läsnä. Kun olet Hopen kanssa, rakasta häntä. Ja kun olet Steffyn kanssa, rakasta häntä. Se auttoi ja on ollut minulle tärkeä työkalu. En voi alkaa miettiä eettisiä kysymyksiä.

Kuumat, kauniit ja rohkeat! Saippuasarjan tähdet esittelevät uskomattoman upeita vartaloitaan – kuvat!

Mainos
Mainos päättyy

Bell on halunnut luoda uudelle sukupolvelle Brooken, Ridgen ja Taylorin kaltaisen kolmiodraaman, ja Liamin pallottelu Steffyn ja Hopen välillä onkin jatkunut jo vuosia. 

– Se on klassinen kolmiodraama, joka ruokkii sarjaa. Käsitän nyt, että se on koko jutun pointti. Olen päässyt sinuiksi asian kanssa.

Omasta yksiavioisuudestaan huolimatta Scott kertoo kuitenkin ymmärtävänsä sellaisten ihmisten mielihaluja, jotka eivät siihen pysty.

– Uskon, että kahta ihmistä on mahdollista rakastaa samaan aikaan. Olemme kaikki vain ihmisiä. Mutta en usko, että on mahdollista pitää kakku ja syödä se, sillä et voi välttää toisten satuttamista. Olemme luonnostamme mustasukkaisia. Se on meidän DNA:ssamme. Se on auttanut meitä lisääntymään ja ilman sitä ihminen olisi kuollut jo sukupuuttoon. Ja vaikka olemme omistushaluisia omaa partneriamme kohtaan, haluamme silti muita. Uhrauksia täytyy kuitenkin tehdä, sillä meidän täytyy pystyä elämään tässä yhteiskunnassa keskenämme.

Onko Kauniit ja rohkeat -Brooke kyllästynyt kauneuskirurgiaan? Kasvoissa merkkejä luonnollisista juonteista - katso kuvat!

Jo yhdeksän vuotta Liamia näytellyt Scott on saippuasarjojen veteraani. Hänet pestattiin jo alle kaksikymppisenä General Hospital -päivittäissarjaan. 

– Olen tehnyt saippuaoopperaa melkein puolet elämästäni ja kasvanut niiden parissa aikuiseksi. Kauniissa ja rohkeissa ollessani olen mennyt naimisiin ja saanut lapsen. Kaikki hyvät asiat ovat tapahtuneet sen aikana. Toivon, että tämä työ kestää pitkään. Tekisin sitä mielelläni vaikka seuraavat kolmekymmentä vuotta. Olisi hienoa jäädä eläkkeelle tästä sarjasta.

Mainos
Mainos päättyy
Kolmiodraama Hopen (vas.), Liamin, Steffyn välillä jatkaa Ridgen, Brooken ja Taylorin legendaarisen rakkaustriangelin perinteitä.
Kolmiodraama Hopen (vas.), Liamin, Steffyn välillä jatkaa Ridgen, Brooken ja Taylorin legendaarisen rakkaustriangelin perinteitä.

Yllätysromanssi: Paula Vesalasta eronnut näyttelijä Johannes Holopainen deittailee Kauniit ja rohkeat -kaunotarta!

Scott ei kuitenkaan usko, että niin käy. Hän näkee suoratoistopalvelujen vallankumouksen suurena uhkana saippuasarjoille. 

– Maailma muuttuu. En tiedä, voiko mikään jatkua ikuisesti. Yhdysvalloissa oli vielä 2000-luvun alussa ainakin viisitoista saippuasarjaa. Nyt niitä on jäljellä neljä. Toivon kuitenkin, että saisimme jatkaa ainakin vielä kymmenen vuotta. En toivo sitä pelkästään siksi, että se elättää perheeni, vaan myös sen vuoksi, että olisi sääli menettää tällainen hieno osa kulttuuriamme.

Liam on joutunut kokemaan sarjassa kovia, eivätkä tulevatkaan juonenkäänteet kohtele miestä silkkihansikkain. Scottin mukaan pahimpia ovat sellaiset tragediat, joihin liittyy lapsia. Vaikka hän on itsekin kolmevuotiaan Ford-pojan isä, hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole ammentanut tunnetta näyttelemiseensä omasta isyydestään.

– Vaikka monet näyttelijät tuovat henkilökohtaisia asioitaan näyttelemiseensä, minä en tee niin. Mitä tahansa Liamille tapahtuukin, en vedä kotiasioitani siihen mukaan, vaan pelkästään esitän. Yritän vain asettua Liamin nahkoihin, enkä tuo siihen mukaan jotakin, mitä olen itse kokenut. Ehkä se on pinnallista, mutta en ole koskaan osannut työskennellä sillä tavalla.

Yllättävä lemmenloma Suomessa! Kauniit ja rohkeat -sarjan näyttelijäkaunotar kuherteli Helsingissä – kuvat!

Mainos
Mainos päättyy

Perheelliselle miehelle Kauniissa ja rohkeissa työskentely on loistodiili. Harva näyttelijä voi tehdä säännöllistä päivätyötä, jossa jää myös runsaasti vapaa-aikaa.

– Se on kahdeksasta neljään työtä. Vaikka teemme töitä kovasti, pidän siitä, että kun työ on tehty, se on tehty, eikä sitä tarvitse miettiä sen enempää. Yleensä työskentelemme tiistaista perjantaihin, eli meillä on kolmen päivän viikonloppuvapaa. 

Kuvaustahti on kiivas. Jaksoja kuvataan kahdeksan viikossa eli kaksi päivässä. Yhden jakson purkittamiseen käytetään aikaa siis vain muutama tunti. Sen lisäksi repliikkien opettelu vie toki oman aikansa.

– Aamulla ensimmäisenä käymme meikissä ja sen jälkeen ohjaaja tulee kertomaan meille missä seisomme ja minne liikumme. Joka päivä täytyy muistaa 30-40 sivua tekstiä, ja kohtaukset kuvataan niin nopeasti kuin mahdollista. Ensimmäinen käyttökelpoinen kohtaus on se, jota käytetään. Mutta pidän siitä ja olen hyvä siinä, hän toteaa.

Kauniit ja rohkeat -sarjan Ridgeltä paljastus saippuatähtien arjesta: ”Monet juovat”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan