Yle: Uutisankkuri Matti Rönkä poistuu ruudusta

Ylen pitkäaikainen uutisankkuri nähdään viimeisen kerran tv:ssä kuluvan viikon aikana.
Ylen toimittaja ja uutisankkuri Matti Rönkä jää eläkkeelle, asiasta uutisoi Yle. 64-vuotias Matti nähdään viimeistä kertaa ankkurin roolissa keskiviikkona 28. helmikuuta kello 20.30 uutisissa.
Matti on vuosia tervehtinyt katsojia samalla fraasilla: Hyvää iltaa uutisista. Ylen haastattelussa uutisankkuri kertoo, että pitkän työuransa aikana moni uutinen on koskettanut häntä ja vetänyt hiljaiseksi.
– Tämä työ on parhaimmillaan, kun asiat ovat kamalimmillaan, Matti kertoo Ylelle.
Matti oli pitkällä sairauslomalla joulunaikaan polvileikkauksen vuoksi, mikä antoi esimakua siitä, miltä töistä pois jääminen tuntuu. Hän kokee etuoikeutena sen, että hän on voinut tehdä työtä, jossa ei ole ”tarvinnut myydä mitään tarpeetonta tai valmistaa jotain pilputinta.”
Hän kuvailee itseään haastattelussa sosiaaliseksi erakoksi, joka viihtyy myös yksin, mutta tarvitsee ympärilleen urheilu- tai työporukkaa. Matti jääkin kaipaamaan työkavereitaan ja fiksua työyhteisöä.
Uutisankkuri Piia Pasanen ei päästä huonoja uutisia ihon alle: En halua kyynistyä"

Käsistään kätevä auto- ja remonttimies aikoo pysyä eläkkeelläkin puuhakkaana. Tammikuussa miehestä tuli ukki, kun hänen tyttärensä sai pienen pohjan. Uutisankkuri kertookin olevansa valmis rakentamaan tonttuoven.
Matti oli vuodesta 1990 alkaen Ylen tv-uutisten uutispäällikkö. 2000-luvun alkupuolella hän aloitti uutisjuontajana. Ylen lisäksi Matti on työskennellyt MTV:llä, Helsingin Sanomissa, Lehtikuvassa, Radio Ykkösessä ja Insinööriuutisissa.