Katso logo

Vesa-Matti Loiri esitti kappaleen kuolevaisuudestaan Vain elämää -ohjelmassa ja sai kuulijat murtumaan täysin: ”Mä hajoon tänne”

vain elämää
Mainos
Mainos päättyy

Keskiviikkona 10.8. kuollut taiteilija Vesa-Matti Loiri oli tulkitsija vailla vertaa, ja siitä saivat nauttia myös Vain elämää -ohjelman katsojat, kun Loiri oli mukana ohjelman kolmannella kaudella vuonna 2014. 

Kauden koskettavimpia hetkiä elettiin Toni Wirtasen päivänä, kun Loiri esitti Apulannan kappaleen Armo. Moni katsoja on edelleen sitä mieltä, että se on ollut ohjelman historian syvimmin liikuttaneita esityksiä.

Vesa-Matti Loiri kuoli kahteen eri syöpään - vietti viimeiset viikkonsa saattohoidossa

Loiri kertoi ohjelmassa kappaleen olleen hänelle erittäin merkityksellinen, eikä hän ollut pystynyt laulamaan sitä ohjelman harjoituksissa kertaakaan itkemättä. 
– Ihan kuin se olisi kirjoitettu mulle. Mä tiedän kuitenkin, että sitä ei ole kirjoitettu mulle. Se satuttaa nautinnollisesti, sellaista makeeta kipua, Loiri sanoi.

Mainos
Mainos päättyy

Armon on tulkittu kertovan luopumisesta. Loiri kertoi kokevansa itse, että se kertoo oman kuolevaisuutensa hyväksymisestä. 

Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

vain elämää

Rakastetut sketsihahmot tekivät Vesa-Matti Loirista koko kansan suosikin – muistatko nämä hulvattomat persoonat?

Loirin tiivistunnelmainen tulkinta sai muut artistit Paula Koivuniemen, Samuli Edelmannin, Paula Vesalan, Jenni Vartiaisen ja Elastisen liikuttumaan, ja myös Toni Wirtanen oli tunteiden vallassa.

Vuolaaseen itkuun puhjenneelle Vesalalle tilanne oli liikaa, hän peitti kasvonsa servettiin ja joutui poistumaan tilasta ulos. 
– Mä hajoon tänne, mun on pakko mennä ulos, hän sopersi.

Mainos
Mainos päättyy

Uusi Vain elämää -kausi alkaa Nelosella 9.9. 

 Tässä ovat uudet Vain elämää -tähdet 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan