Katso logo

Veeti Kallio tiputti kaksi kilpailijaa Farmi Suomesta

Farmi Suomi

Farmi Suomi -jaksossa 16. toukokuuta kolme kilpailijaa taisteli jatkostaan kisassa.

Mainos
Mainos päättyy

Farmi Suomi -jaksossa 16.5. nähtiin tuplapudotus. Torppari Linnea Vihonen nimesi kolmintaisteluun Merja Kyllösen, joka sai nimetä yhden kilpailijan ja tämä kolmannen.

Merja päätti toteuttaa fantasiansa, joten hän nimesi Veeti Kallion. Hän kertoi aiemmin, että oli haaveillut pääsevänsä kisaamaan miehen kanssa areenalle.

– Tänään kisaa mestarit areenalla. Suurin unelmani, Merja summasi.

Mainos
Mainos päättyy

Veeti nimesi Kirsikka Simbergin, joka sai valita lajin, missä kolmikko kisaisi areenalla.

– Mulla on ihan hyvä fiilis olla haastettuna. Olen sanonut jo pitkään, että mua on pidetty täällä sellaisena uhrilampaana sopivaa haastoa varten, Kirsikka analysoi.

Farmi Suomi
Kirsikka, Merja ja Veeti nimettiin kolmintaisteluun.

Kirsikka valitsi lajiksi taidon. Kolmikon täytyi heittää kirvestä maalitauluun. Ensimmäisellä kierroksella Veeti meni yhden pisteen johtoon. 

Kierroksien edetessä Kirsikka sai Veetiä pisteen verran kiinni miehen saadessa lisää pisteitä. Merja turhautui, kun pisteitä ei tahtonut irrota. Hän iski ärsyyntyneen oloisena kirveen puupölliin kiinni.

Lopulta Veeti veti kylmänrauhallisesti fokusoituneena voiton kisassa.

Mainos
Mainos päättyy

– Kyllä tämä näin pitkälle pääseminen tässä Farmi-kisassa tuntuu äärettömän hyvälle, Veeti summasi ajatuksiaan.

Farmi Suomi
Veeti ei vilkaissutkaan muihin keskittyessään itse tehtävään.

– En halunnut lähteä täältä vielä. Pakkasin ja taputtelin sitä sänkyä: ”Nähdään illalla,” hän kertoi naureskellen.

Kirsikka ja Merja lähtivät kotimatkalle. He saivat kirjoittaa omat jäähyväiskirjeet, mutta valitsivat yhdessä uuden torpparin.

Farmi Suomi
Kirsikka ja Merja luovuttivat Farmi-puukkonsa Susanna Laineelle.

Farmi Suomi torstaisin Nelosella ja Ruudussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan