Vauvan itkuun ei saa vastata – näin järkyttävällä tavalla äitejä ennen ohjeistettiin
Sodan ja rauhan lapset -dokumenttielokuva paljastaa, kuinka kansallismielinen kasvatustapa pyrki muokkaamaan suomalaislapsista tottelevaisia ja rehellisiä. Tilaa tunteille ja omille tarpeille ei ollut.
Perjantaina 3.1. TV1-kanavalla nähtävä dokumenttielokuva Sodan ja rauhan lapset kuvaa suomalaisten sodan ympärillä kasvaneiden lasten elämää.
Arkistomateriaalit paljastavat, miten suomalainen kansallismielinen kasvatus pyrki muokkaamaan lapsista tottelevaisia, lojaaleja ja rehellisiä. Kaikki toiminta tähtäsi sotilaalliseen valmiuteen. Yhtenäisen päämäärän myötä lasten omat tunteet ja tarpeet tukahdutettiin, eikä edes itkuun purskahtaminen ollut sallittua.
Sota-ajan lasten elinolot ovat kaukana siitä, miten nykyajan lapset saavat elää ja toteuttaa itseään.
Itkuun ei saa vastata
Dokumenttielokuvan arkistokuvissa poseeraa taaperoikäinen ase kädessään. Jo elämän alkutaipaleelta lähtien lapsille painotettiin, että isänmaan suojeleminen oli elämän tärkein tehtävä.
Professori Arvo Ylpöllä oli myös omat ohjeensa lapsen kasvatukseen ja siihen, miten heistä saadaan jo pienestä pitäen itsenäisiä maan puolustajia. Professori oli kirjoittanut kasvatusoppaan äideille.
Yksi neuvoista oli, ettei lapsen itkuun saa vastata. Dokumenttielokuvassa pieni taapero itkee lohduttomana rautasängyssä.
Arvo Ylppö ohjeisti, että jokaisen aterian välillä piti olla useimmiten neljä tuntia. Jo vastasyntyneenä lapset oli paras totuttaa nukkumaan yöt saamatta ravintoa. Kasvatusoppaassa neuvottiin, että jos vauva jätettiin imetysoppia noudattaessa itkemään nälkää, tämä oppi sivuuttamaan tarpeitaan. Siinä todettiin, että tunteisiin on turha vedota, luottaa ei voi kuin itseensä, mikä kasvattaa sisua ja riippumattomuutta muista.
Myös koulujen päämääränä oli opettaa lapsille isänmaallisuutta. Pastori ja kansanedustaja Elias Simojoki ehdotti, että koululaisille tulisi antaa aseita ja koulutusohjelmaan tulisi sovelluttaa niiden opetusta.
Dokumentissa noin yläasteikäiset pojat hyppivät tasajalkaa hiihtosuksiensa kanssa.
– Nuorena on vitsa väännettävä. Kympin tappajia on tässäkin joukossa kasvamassa, kertojaääni puhuu videolla.
Lapsi äitiään tukee
Myös nuoriso- ja partiotyö keskittyi valmiuteen. Partioliitossa pyrkimyksenä oli kristillissiveellinen ja kansallinen pohja.
Vuonna 1940 talvisodan päätyttyä mainokset ovat nykysilmin karua katsottavaa. Yhdessä mainoksessa kaksi pientä alle kouluikäistä poikaa raivaa sodan jälkiä, toisella on tupakka suussa. Mainokset kehottivat lapsia olemaan äitinsä tukena ja kantamaan hänen tunteitaan.
– Älä itke äitini, älä äiti kulta…
Toisessa mainoksessa alle kouluikäinen poika poseeraa ryhdikkäänä.
– Minä olen nyt meidän perheen isäntä, tekstissä lukee.
Talvisodan jälkeen kansalaisille korostettiin sitä, kuinka heidän tehtävänään on kansan kasvu. Nousevan Suomen puhetilaisuudessa neuvottiin, että perheeseen tarvitaan keskimäärin kuusi lasta.
Dokumentissa nähtävässä arkistomateriaalissa apaattisen näköiset naiset istuvat rivissä imettämässä taaperoitaan ja vauvoja.
– Nämä rehevän elonkeräiset äidit symboloivat Suomen suurta tehtävää, kertojaääni toteaa.
Ville Suhosen ohjaama dokumenttielokuva on hyvä muistutus siitä, minkälaiset jäljet sota on jättänyt suomalaisten tunne-elämään ja kuinka niiden jäljet saattavat näkyä edelleen meissä jokaisessa. Dokumenttielokuvan katsottuaan voi olla myös onnellinen siitä, kuinka hyvin nykylapsilla on asiat ja kuinka heidän tarpeensa nykypäivänä otetaan huomioon.
Sodan ja rauhan lapset TV1-kanavalla perjantaina 3.1. Katsottavissa myös Yle Areenassa.