Vain elämää -tähti Redramalle Meiju Suvaksen tuotanto tuotti hankaluuksia: "Tekijä saattaa olla kuollut"

Rap-artisti Redrama, oikealta nimeltään Lasse Mellberg koki luomisen tuskaa, kun hän alkoi työstämään musiikkia Vain elämää -ohjelmaan.
Lasse kirjoitti yhden kappaleen, mutta sen jälkeen hänellä alkoi lyömään tyhjää eikä kahteen kuukauteen syntynyt mitään, vaikka kuinka hän yritti. Edessä oli vain tyhjä paperi.
– Tuli kuume ja ramppasin koronatestissä kuusi kertaa. Levy-yhtiö yritti rauhoitella minua. Minulla oli pakottava tarve seistä tekstien takana ja halusin, että ne tuntuvat todelta. Niiden piti kuulostaa kuin albumilta.
Erika Vikman vaikuttui Jyrki 69:stä Vain elämää -ohjelmassa: "Ulkokuori hämää"
Onnekseen Lasse pääsi tästä yli ja sai luovuutensa jälleen kukkimaan. Hän on sanoittanut kappaleet itse, saaden sieltä täältä apuja muilta sanoittajilta.
Lasse kuunteli 9. kauden jokaisen artistin tuotannon läpi, lukuunottamatta Mikko Alataloa, jolla on niin paljon kappaleita, ettei siihen olisi ollut aikaa.
– Oli sellaisia viikkoja, etten tehnyt mitään muuta kuin kuunnellut.
Lasse on ollut viime aikoina otsikoissa, kun hän retkahti keväällä 12 vuoden raittiuden jälkeen. Vain elämää -kuvauksissa hän pysyi raittiina, vaikka alkoholia oli tarjolla. Kuvausten jälkeen, juhannuksena hänellä kävi toinen repsahdus.
– Tietenkin minua hävettää, Lasse myöntää.
Meiju Suvaksen tuotannossa sopimusasiat sakkasivat, sillä laulajan moni kappaleista on käännösbiisejä.
– Lupia ei saada välttämättä ajoissa. Itse kappaleen artisti saattaa olla kuollut, tai ei tiedetä, kuka omistaa kappaleen. Lopulta tämä kääntyi kuitenkin voitoksi, sillä jouduin vaihtamaan kappaleen ja siitä tuli lopulta parempi mitä alkuperäisestä.
Vain elämää 9.9. alkaen Nelosella ja Ruudussa.