Katso logo

Erika Vikman vaikuttui Jyrki 69:stä Vain elämää -ohjelmassa: "Ulkokuori hämää"

Erika Vikman
Mainos
Mainos päättyy

Vain elämää -ohjelmassa mukana olo ylitti kaikki laulaja Erika Vikmanin odotukset. Hänen mukaansa hän lähti ohjelman kuvauksista hieman muuttuneena ihmisenä. Kokemus oli hyvin voimakas. Erika nautti, kun hän sai jakaa ammattiin liittyviä iloja ja suruja kollegojensa kanssa. 

– Kun jokaisella oli oma päivä, niin sai oikein luvan kanssa keskittyä itseensä ja tarinaansa. Sai vastakaikua muilta ja paljon uusia näkökulmia. Välillä tulee sellainen olo, ettei kukaan arvosta. Ohjelmassa sai kuitenkin tuntea, että minua arvostetaankin. 

Vain elämää -kuvaukset ovat hyvin intensiiviset, ja kamerat käyvät aamusta iltaan. Erikan mukaan ne kuitenkin unohtuivat helposti ja pystyi keskittymään olennaiseen. 

– Se oli rasittavaa, kun piti mennä koko ajan johonkin haastateltavaksi, mutta sitten kun oli siinä pöydässä, niin sitä unohtaa täysin ne kamerat. 

Mainos
Mainos päättyy

Erika lupaa, että ohjelmassa tullaan näkemään hänestä uudenlainen puoli: rokki-Erika, niin pukeutumisen kuin musiikinkin puolesta. Katsojat pääsevät kurkistamaan lähemmin myös siihen, millainen Erika on tosielämässä.  Tv-kameroissa nähdään lempeä ja herkkä Erika. 

– Ei julkisuuskuva vastaa koskaan sitä, mitä oikeasti on, Erika summaa ohjelman pressitilaisuudessa. 

Erika Vikman hämmästyttää näyttelijänä – mukana Koskinen-poliisisarjan uudella kaudella

Erika
Vain elämää -ohjelman uusimmalla kaudella mukana ovat Mikko Alatalo, Yona, Tommi Läntinen, Jyrki 69, Pete Parkkonen, Erika Vikman, Meiju Suvas ja Redrama. 

Osa ohjelman muista artisteista oli Erikalle jokseenkin tuttuja. Kaksi artisteista yllätti hänet täysin, Redrama ja Jyrki 69. Erikalle räppiskene on vieras, ja se on ollut hyvin kaukana hänestä itsestään. 

– Minulla on ollut siitä tosi stereotyyppinen kuva. Kun tapasin ensimmäistä kertaa Redraman, niin olin, että vau! Hän on maailman söpöin ja herttaisin ihminen. Toivon hänelle vain kaikkea hyvää elämässään. 

Jyrkistä Erikalla oli ollut ainoastaan yksi kuva.

Mainos
Mainos päättyy

– Ajattelin, että hän on etäinen pimeyden lordi. Hän olikin tosi hauska ja kutsuisin häntä symppis-sanalla. Ulkokuori jälleen hämäsi, Erika toteaa. 

Pete Parkkonen paljastaa Vain elämää -ohjelman teosta aina pohditun seikan: "Sen verran voin paljastaa, että ei siellä kenenkään..."

Vain elämää 9.9. alkaen Nelosella ja Ruudussa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan