Uutuussarja kertoo Englantia järkyttäneistä lapsimurhista - syyllinen löytyi koulusta

Tältä tositarinaan perustuvan draamasarjan todelliset henkilöt näyttivät.
TV1:llä alkaa tiistaina 14. lokakuuta kolmiosainen draamasarja Maxinen valhe.
Videolla Maria Veitolan ja Taisto-poikansa yhteishaastattelu.
Sarja perustuu todelliseen rikostapaukseen Isossa-Britanniassa vuonna 2002.
Koululaiset Holly Wells ja Jessica Chapman olivat parhaat ystävät. He asuivat pienessä Sohamin kaupungissa Cambrigdeshiressä, itäisessä Englannissa.

Elokuun 4. päivänä 2002 Jessica lähti kotoaan Hollyn perheen järjestämiin grillijuhliin.
Alkuillasta kello 18.15 Holly ja Jessica poistuivat talosta ostamaan karkkia läheiseltä urheiluhallilta. Kun he eivät saapuneet illalla kotiin, heidän huolestuneet vanhempansa ottivat yhteyttä poliisiin.
Käynnistyi laaja etsintäoperaatio, johon osallistui satoja poliiseja ja tuhansia vapaaehtoisia. Tapauksesta tuli ykkösuutinen maan medioissa.
Tytöt murhattiin asunnossa
Tutkimuksissa tapahtui läpimurto, kun viranomaiset alkoivat epäillä paikallisen koulun talonmiestä Ian Huntleyta ja tämän tyttöystävää Maxine Carria, joka oli aiemmin toiminut samaisen koulun koulunkäyntiavustajana.

Hollyn ja Jessican ruumiit löytyivät ojasta noin 16 kilometrin päässä heidän kotikaupungistaan. Heidät oli murhattu, ja heidän ruumiinsa oli osittain poltettu todisteiden tuhoamiseksi.
Talonmies Ian Huntley pidätettiin murhasta epäiltynä. Maxinea syytettiin avunannosta rikoksiin.
Oikeudenkäynti alkoi marraskuussa 2003 Lontoossa. Sen aikana paljastui, että Ian oli houkutellut tytöt kotiinsa ja tappanut nämä. Molemmat uhrit olivat menehtyneet tukehtumalla.
Rikoksesta lakimuutos
Ian tuomittiin kahteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen Hollyn ja Jessican murhista.

Maxine sai kolmen ja puolen vuoden vankeustuomion väärästä lausumasta tuomioistuimessa.
Maxinen valhe keskittyy Maxinen tarinaan. Miksi hän antoi väärän valan murhaajalle ja valehteli syyllisen puolesta viimeiseen asti?
Sohamin murhat johtivat merkittäviin muutoksiin Isossa-Britanniassa. Merkittävin niistä oli uusi käytäntö, joka velvoitti viranomaiset tarkistamaan lasten kanssa työskentelevien henkilöiden taustat.
Maxinen valhe alkaa tiistaina 14. lokakuuta klo 22.02 TV1:llä. Sarjan kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.