Uuden BB-asukkaan Pirkan luonteenpiirteet herättävät hämmennystä: ”Esittääkö tämä parempaa kuin onkaan?”

Tässä ovat tämän vuoden Big Brother -kilpailijat!
Pirkka on Turussa asuva yhden lapsen isä, joka elää avoliitossa. Yliopistossa opiskeleva 34-vuotias Pirkka kertoi Katsolle ennen taloon astumistaan itsestään. Hänellä on omien sanojensa mukaan luonteenpiirteitä, jotka usein ihmetyttävät uusia ihmisiä.
- Olen tosi suorapuheinen. Minulta puuttuvat tietyt sosiaaliset lukot. En ole törkeä tai muita haukkuva. Sanon kuitenkin suoraan sellaisissa tilanteissa, joissa ihmiset usein miettivät ”kehtaako tästä sanoa”. Saatan itsestänikin kertoa suoraan, että tilillä on kolme euroa rahaa ja tiukkaa on.
Pirkka lisää myös uskaltavansa haastaa toisia, jos hän katsoo näiden käyttäytyneen huonosti. Aluksi ihmiset saattavatkin hänen mukaansa ajatella hänestä monenlaista.
- Ihmiset voivat miettiä, että esittääkö tämä parempaa kuin onkaan. He voivat myös ajatella, että onko minulla joku rooli päällä.
Pirkka kertoo, että ajan kuluessa ihmiset usein tajuavat Pirkan olevan aidosti oma itsensä.
- Sitten he hyväksyvät sen ja usein he näkevät sen jopa positiivisena asiana. He tietävät, että sanomani asiat pitävät.

BB-Marko leimattiin tasa-arvokriitikoksi - vastaa nyt kohuun: "Minua ärsyttää..."
Big Brother Suomi Nelosella ja Ruudussa.