BB-Marko leimattiin tasa-arvokriitikoksi - vastaa nyt kohuun: "Minua ärsyttää..."

Big Brother-taloon astellut Marko, 34, kertoo hakeneensa BB-taloon ensimmäisen kerran jo 13 vuotta sitten.
Kaksi vuotta sitten kipinä Big Brother-taloon pääsemisestä syttyi uudelleen.
- Ajattelin, että voisin pärjätä tuolla, ja nyt ollaan tässä pisteessä, Marko heittää.
Kotiin Markoa jäävät kaipaamaan kihlattu sekä pariskunnan kaksi kouluikäistä lasta. Perheeseen kuuluu myös kolmevuotias kultainennoutaja.
Tällaiset asukkaat muuttavat Big Brother -taloon: mukana seksityöläinen ja tasa-arvokriitikko
- Lapset vähän ihmettelivät, että mikä juttu tämä on. Poika kysyi samantien, että sitten kun pääset sinne, saatko sinä miljoonia, Marko naurahtaa.

Markon puoliso ei ottanut BB-taloon lähtemistä yhtä kevyesti. Marko ollut yhdessä rakkaansa kanssa jo 11 vuotta.
- Hän oli järkyttynyt ja jopa shokissa. Hän kyseli paljon kysymyksiä, joihin en osannut kaikkiin edes vastata. Olemme kihlattumme kanssa aika erilaisia. Minä haluan kokea tällaisia jänniä juttuja.
Marko kihlasi rakkaansa kymmenen vuotta sitten. Kuluneesta ajasta huolimatta he eivät ole vielä juhlineet häitään.
- En oikein tiedä, mistä se johtuu. Mitäpä se muuttaa, meillä on jo pankin kanssa hyvä avioliitto, Marko vinkkaa viitaten yhteiseen asuntolainaan.
Näkökulma: Big Brother -talo muuttui täysin – laukaiseeko karmiva sisustus asukkaissa pelkotiloja?
Marko nousi viikolla otsikoihin nimityksellä "tasa-arvokriitikko". Ohjelman tiedotteessa mies kertoo muun muassa olevansa sitä mieltä, että Suomessa tasa-arvoasiat ovat jo kohdallaan, eikä hän ymmärrä ylenpalttista meuhkaamista aiheen ympärillä.
- Minua huvitti, kun näin otsikot mediassa. Haluan oikaista tämän asian. En ole tasa-arvokriitikko, vaan minua ärsyttää tämä jatkuva keskustelu aiheesta. Suomi on maailman tasa-arvoisin maa. Olen työelämässä joutunut vuosia toitottamaan näitä asioita, Marko selventää.
Markolla on vahvoja mielipiteitä, jotka tulevat varmasti herättämään tunteita sekä asukkaissa että katsojissa.