UMK-järjestäjä antoi tietoja uusista artisteista: "Kuunnelluin artisti, räjähtävä rock-anthem, ysäri-dance-tanssittaja..."

Tampereen Nokia Arena täyttyy UMK- ja viisutunnelmasta 10.2.2024, kun lavalla nähdään seitsemän UMK-kilpailijaa ja muun muassa Käärijä-spesiaali.
Uuden Musiikin Kilpailun suosio niin kotimaassa kuin ulkomailla on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2023 kilpailun voittanut Käärijä teki historiaa sijoittuen toiseksi Euroviisuissa.
Suomessa UMK:ta seurasi edelliskaudella 2,1 miljoonaa katsojaa.
YouTubessa UMK23-videoita on katsottu yli 32,4 miljoonaa kertaa, ja kaikki
kauden kilpailubiisit nousivat Suomen Spotifyn Top 50 -listalle.
Kotimaisen ja kansainvälisen viisuilmiön myötä UMK24-tapahtumaan satsataan nyt entistä enemmän ja tapahtuma siirtyy Tampereen Nokia Arenalle.
– Uuden Musiikin Kilpailu on kasvanut musiikki-instituutioksi, joka ehdottomasti ansaitsee aikaisempaa suuremmat puitteet, sanoo Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén Ylen tiedotteessa.
– Turku on jo monien vuosien ajan ollut loistava UMK-kaupunki, ja olemme siitä kiitollisia. Tänä vuonna UMK-juna suuntaa pohjoisempaan ja uskon, että Tampere ja Nokia Arena tarjoavat täydellisen paikan suurelle viisujuhlalle.
Vain elämää: Hätä-Miikka paljastaa nolon harhaluulonsa - tästä Gasellit-yhtyeen nimi tulee

UMK-tuomariston puheenjohtaja Tapio Hakanen paljastaa myös viitteitä siitä, millaisia artisteja kisaan on valittu.
– On upeaa nähdä, miten suomalaiset artistit ja biisinkirjoittajat aloittelijoista koko kansan suosikkeihin hakivat mukaan UMK:hon. Tänä vuonna oli varmasti kaikkien aikojen kovatasoisin hakijajoukko, josta valikoitui todella timanttinen finaaliseitsikko, Tapio Hakanen kertoo.
– Mukana on ensijulkaisunsa tekevän artistin ysäri-dance-tanssittaja, upeaäänisen laulajan voimabiisi, indie-suosikin uran kenties hienoin kappale, kahden nimekkään artistin yllättävä duo kovalla kertsillä, räjähtävä rock-anthem maailmalla keikkailevalta bändiltä, todella intensiivinen biisi yhdeltä tämän hetken kuunnelluimmista artisteista sekä tunnetun artistin nostattava klubi-bängeri.
Tapahtuman liput tulevat saataville 5.10. klo 9. UMK24-artistit julkistetaan 10.1.2024.