Katso logo

Linna: Hämeenlinnan naisvankilassa on ollut korona-aikaan harvinaisen vähän huumeita – keittiöstä katosi yllättäen 15 pussia hiivaa: ”Jollain pitää saada pää sekaisin”

linna_yleiskuva_6232d369d7d86_29619d988b.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Linna-sarjan kuudennessa jaksossa vankilaan joutunut Linda, 31, tuskailee koronarajoitusten kanssa, hän ei saa nähdä omaa lastansa. 

Kuvausten aikaan vankilassa on sääntönä, että jos näkee läheistä, pitää tapaamisen jälkeen olla kaksi viikkoa eristyksissä, jottei koronavirus leviäisi. 

Linna-sarjan sympaattinen mummeli on todellisuudessa huumekuriiri – Janen matkalaukusta löytyi 1,5 miljoonan euron edestä metamfetamiinia

koronaviruksen vuoksi vangeilla ei ole poistumislupia ja tapaamisia, kertoo Hämeenlinnan naisvankilan johtaja Tuomo Kärjenmäki jaksossa.

– Se aiheuttaa harmia, kun ei voi tavata lapsiaan ja muita omaisia. Pyritään välttämään, että täältä leviämisalueelta, mistä meidänkin suurin osa vangeista on, ei tulisi vankilaan koronaa. Sehän kiristää tunnelmaa vankiloissa, kun ole näitä perhetapaamisia, Kärjenmäki toteaa jaksossa. 

Mainos
Mainos päättyy

Vankilaan joutunut kotiäiti Linda, 31, kertoo kohtalostaan Linna-sarjassa: ”Tavallaan olin väärässä paikassa väärään aikaan”

Kärjenmäen mukaan asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Koska vangit eivät saa poistua eikä tavata muita, ei vankilassa ole liiemmin huumeita. 

– Juuri tapaamisten ja poistumislupien seurauksena, se on hyvä asia. Hyvä esimerkki siitä, että meillä oli tuolla luokassa keittiöharjoittelua ja ruoan valmistusta. Sieltä hävisi 14–15 pussia kuivahiivaa. Se kertoo siitä, että joku suunnittelee siellä kiljun valmistusta. Jotain päihteitä täytyy saada, että saa pään sekaisin, vankilanjohtaja toteaa. 

Vankilassa tehdään sellitarkistuksia huumekoiran kanssa. Niitä tehdään rutiininomaisesti, mutta myös pistotarkastuksina. 

– Tutkitaan koiralla se selli, koska pystytään nopeammin käymään koiralla läpi, onko siellä sellissä luvattomia aineita, Hämeenlinnan naisvankilan työntekijä selventää. 

Linna-sarjan kuudes jakso torstaina 17.3. TV1-kanavalla kello 20 alkaen. Koko kausi katsottavissa Yle Areenassa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Linna: Hämeenlinnan naisvankilassa on ollut korona-aikaan harvinaisen vähän huumeita – keittiöstä katosi yllättäen 15 pussia hiivaa: ”Jollain pitää saada pää sekaisin”