Bachelor-Tuomaksen tunteet laimenevat ennakkosuosikkia kohtaan: ”Tuntuu vähän hankalalta”

12.4. mtv-palvelussa nähtävässä jaksossa Salla hakeutuu Tuomaksen juttusille ja sanoo suoraan, että on kiinnostunut hänestä romanttisessa mielessä enemmän kuin Timosta. Tuomas suhtautuu tunnustukseen kohteliaasti, mutta pidättyväisesti.
Tuomas paljastaa kameralle alkaneensa epäröidä Sallan suhteen, vaikka ensitreffeillä suudeltiin kiihkeästi.
– Muihin naisiin tutustumisen myötä mulla on ollut epäröivät fiilikset hänestä tai siitä, näenkö meillä kahdella yhteistä tulevaisuutta, hän miettii.
Uusi Bachelor iskee heti silmänsä yhteen naisista – suutelee jo ensitreffeillä
– Se tuntuu tietyllä tavalla vähän hankalalta kuulla, että Sallalla on tunteita mua kohtaan. Sallasta huokuu se, että tässä ollaan tosissaan liikkeellä, hän jatkaa.
Tuomas arvioi, että heillä on samanlaiset arvot ja tulevaisuudensuunnitelmat, mutta se jokin puuttuu.
– Epäröinti on tullut siitä, miten koen meidän kemioiden toimivan tällä hetkellä, hän kuvailee.
Ruususeremoniassa Salla on yleensä saanut ruusuja ensimmäisten joukossa, mut nyt hän jää häntäpäähän. Tuomas antaa kuitenkin hänelle lopulta ruusun.
Bachelor tiistaisin mtv-palvelussa ja klo 21.00 MTV3-kanavalla.
[jwplayer]RyFBGFAr[/jwplayer]