Topi Borg palaa ruutuun – näin hän juhlii 30-vuotissynttäreitään

Topin lisäksi uudella Kirjolla-kaudella seurataan Vilhelmiinan, Micon ja Leenan elämää.
Kaksi Kultainen Venla -palkintoa voittanut ja suuria katsojamääriä saavuttanut Kirjolla-sarja saa jatkoa 28. lokakuuta. Sarjan toisella tuotantokaudella nähdään kolme aivan uutta päähenkilöä ja ensimmäiseltä kaudelta tutuksi tullut Topi Borg.
Autismitietoisuutta lisäävän sarjan uudella kaudella Topin lisäksi tavataan pelkillä etunimillään esiintyvät Vilhelmiina, Leena ja Mico. He kaikki ovat kirjolla ja paljastavat ohjelmassa niitä epäkohtia, joita neuroepätyypilliset joutuvat arjessaan kohtaamaan.
Viime kaudelta varsinaiseksi julkkikseksi noussut Topi on saanut vakituisen työpaikan ja arjen tavallinen tahti on saanut lisäväriä uusista ystävyyksistä. Topi pohtii uusissa jaksoissa mahdollista ikäkriisiä, sillä 30-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Topilla on suunnitelmissa kunnon juhlat perhepiirissä. Lisäksi hän matkustaa siskonsa Sointu Borgin kanssa ulkomaille merkkivuoden kunniaksi. Tuttuja elämänviisauksiakin on Ylen mukaan jälleen luvassa.

Uusista nimistä 18-vuotias Vilhelmiina on saanut autismin diagnoosin tultuaan täysi-ikäiseksi. Hän valmistautuu yo-kirjoituksiin ja haaveilee ammatista, jossa voisi vaikuttaa yhteiskunnallisesti. 25-vuotias Mico opiskelee kahdessa eri korkeakoulussa ja haaveilee kommuuniasumisesta. Mico on transprosessissa oleva mies, joka elää parisuhteessa kihlattunsa Akin kanssa.
Leena, 41, on puolestaan saanut autisminkirjon diagnoosin vasta äidiksi tulemisen jälkeen. Brasilialaisen jujutsun mestaruuksia voittanut Leena on poikkeuksellisen lahjakas myös taiteissa. Hän hankkiikin elantonsa taiteilijana ja tatuointiartistina. Leena elää parisuhteessa, mutta ravistelee tyypillisen parisuhteen normeja.
Kirjolla 28.10. alkaen TV2:lla ja Yle Areenassa.