Tiesitkö? Munkkivuori-lapsitähti on erikoisen taiteilijaperheen kasvatti
Yksi lapsinäyttelijän esikuvista on oma taikuri-isä.
Munkkivuoren lapsikatraaseen lukeutuvan Hugo Komaron kohdalla on todettava, voiko kahden sirkustaiteilijan pojasta tulla muuta kuin taiteilija itsekin?
Hugon isä Maksim Komaro on nykysirkusryhmä Circo Aereron perustajajäseniä ja äiti Sanna Silvennoinen palkittu sirkustaiteilija ja -ohjaaja, jonka ohjauksia on nähty muun muassa Tanssiteatteri Hurjaruuthissa.
Hugon on vaikea nimetä tarkka ajankohta, jolloin hänestä tuli lapsitähti. Hän kun on ollut julkisuudessa sylivauvasta lähtien.
– Kun synnyin, äitini ohjasi lyhytelokuvaa, jossa kuvattiin kasvuani. Sitä seurattiin pari kertaa vuodessa ja siitä oli lehdessäkin juttua.
– Ensimmäinen varsinainen roolini, jossa minulla oli replikointia, oli elokuvassa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen, Hugo kertoo.
Ensimmäiset vuorosanansa Hugo siis lausui valkokankaalla 7-vuotiaana ekaluokkalaisena.
Nyt hän on 14-vuotias yläkoulua käyvä teini, joka haaveilee seuraavansa vanhempiensa jalanjäljissä esiintyväksi taiteilijaksi.
ÄIdin avulla työelämään
Lapsinäyttelijäksi Hugo päätyi äitinsä suhteiden kautta.
– Äiti tuntee roolittajan, joka on välillä kysynyt, olisiko lapset kiinnostuneita hakemaan tämmöisiin hommiin. Siitä se alkoi.
– Olen tottunut siihen, että kerran kaksi vuodessa olen mukana jossain projektissa. Nyt minulla on ollut kuvauksia niin vähän, että tuntuu jo tyhjältä, kun ei ole töitä, Hugo myöntää.
Kaverit ovat tottuneet, että Hugo juoksee töissä jo teini-iässä.
– Uusista kavereista työni voi tuntua siistiltä, mutta kyllä he ovat tottuneet, etten välillä ole koulussa. Eivät he pidä sitä mitenkään supererityisenä, mikä on hyvä asia. Olisi ärsyttävää, jos he olisivat koko ajan vau, vau, vau. En nyt sentään niin kuuluisa ole, Hugo nauraa.
Taide- ja esiintyvälle alalle Hugo on halunnut niin kauan kuin muistaa. Jos tämä haave ei toteutuisikaan näyttelijänä, on mielessä muitakin vaihtoehtoja.
– Ei sitä koskaan tiedä, vaikka olisin muusikko. En ole elämässäni muuta miettinyt kuin esiintymisalaa.
Nyt kahdeksasluokkalaisen katse on reilun vuoden päässä peruskoulun päättymisessä.
Hugolle ainoa mieluinen vaihtoehto olisi jatkaa opintoja Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukiossa, mutta varmuudeksi hän hakee myös musiikki- ja tanssipainotteiseen Sibelius-lukioon.
Musiikki on lähellä nuoren sydäntä.
– Olen soittanut neljä vuotta pianoa ja kahdeksan vuotta nokkahuilua. Minulla on sääntö, että soitan vain klassista musiikkia. Se on haastavampaa eikä popin soittaminen tuntunut luontevalta, Hugo sanoo ja nimeää suosikkisäveltäjikseen Beethovenin ja Mozartin.
Ensimmäinen taikurikeikka
Munkkivuoren työryhmään Hugo palasi innolla, vaikka kuvaukset erosivat monella tapaa parin vuoden takaisista.
– Ohjaaja oli eri, mutta Saara (Saarela) oli aivan mahtava. Sarjaan tuli myös eri näyttelijät, joten pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin. Tinka Andersson oli aivan huippu, Rebecca Baer oli myös tosi kiva ja tietysti oli kiva nähdä Vilhoa (Rönkkönen) ja muita vanhoja näyttelijöitä, Hugo iloitsee.
Kuvaustauoilla Hugo keskittyi kortteihin ja kolikoihin.
– Olen kaksi vuotta harrastanut taikuutta. Ennen kuin isäni siirtyi sirkusalalle, hän oli taikuri. Kuvauksissa harjoittelin temppuja.
– Minua vähän jännittää, sillä kohta on ensimmäinen keikkani päiväkodissa. Halusin saada esiintymiskokemusta, Hugo paljastaa.
Taikuuden alalla nuorella harrastajataikurilla on monia esikuvia, kuten singaporelainen Avi Yap, japanilainen Cyril Takayama, Elmo Huovila, Markus Tervo sekä oma Maksim-isä.
– Olen tavannut nämä kaikki henkilöt ja päässyt juttelemaan heidän kanssaan. Jos on jotain kysyttävää, tiedän, että voin kysyä näiltä suomalaisilta taikureilta. He ovat mahtavia.
Jos Hugo saisi itse valita seuraavan roolinsa, olisi se kovin erilainen kuin Munkkivuori-sarjan Kaius.
– Näyttelen aina ujoa poikaa. En sano tätä loukatakseni, mutta sellaista luokan viisasta henkilöä, joka tietää yksityiskohdat.
– Haluaisin näytellä jotain erilaista, sosiaalisempaa ja rohkeampaa hahmoa, joka olisi lähempänä minua itseäni ja johon voisin samaistua, hän sanoo.
Munkkivuori 2 alkaa 1. joulukuuta Ruutu+:lla.
