The Voice of Finland palaa – muistatko nämä vanhat tähtivalmentajat?
Ensimmäisten The Voice of Finland -kausien juontajan paikalta muistetaan kohunimi.
Laulajia etsivien tosi-tv-sarjojen genreä uudistanut The Voice -formaatti aloitti Suomessa loppuvuodesta 2011. Tänä keväänä on vuorossa uusi The Voice of Finland -kausi, jossa tähtivalmentajina ovat uusi tulokas Jenni Vartiainen sekä vanhat tutut Sanni, Arttu Wiskari ja Elastinen.
Video: Muistatko vielä The Voice of Finlandin voittajat?
Vaan ketkä olivatkaan tähtivalmentajina aivan ensimmäisellä kaudella kevättalvella 2012?
Kisan todellinen konkari on Elastinen, joka oli mukana jo avauskaudella. Hänen lisäkseen laulajakokelaita valmensivat tuolloin Michael Monroe ja sittemmin julkisuudesta lähes tyystin poistuneet Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä.
Myös juontajana oli sittemmin kotimaisesta mediasta poistunut nimi, Axl Smith. Viisi ensimmäistä TVOF-kautta juontanut Axl päätyi vuonna 2016 salakuvauskohuun ja muutti ulkomaille.
Myös he ovat valmentaneet laulajia
Tähtivalmentajien kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella ja osa heistä on välillä lopettanut ja palannut sitten takaisin. Kaikkiaan valmentajina ovat olleet seuraavat artistisuuruudet:
Elastinen, Lauri Tähkä, Paula Koivuniemi, Michael Monroe, Mira Luoti, Anne Mattila, Redrama, Tarja Turunen, nyt jo edesmennyt Olli Lindholm, Anna Puu, Toni Wirtanen, Sipe Santapukki, Juha Tapio, Maija Vilkkumaa, Pyhimys, Sanni, Arttu Wiskari ja nyt Jenni Vartiainen.
The Voice of Finland alkaa Ruudussa ja Nelosella perjantaina 23.1.
