Katso logo

The Crown -sarjan kuvaukset keskeytetään kuningatar Elisabetin poismenon johdosta: "Rakkauskirje kuningattarelle"

Ellu
Mainos
Mainos päättyy

Netflixin alkuperäissarja The Crown keskeytti kuvauksensa kuningatar Elisabetin poismenon johdosta. Elisabet kuoli torstaina 8. syyskuuta 96-vuotiaana läheistensä ympäröimänä. 

Sarjan luoja Peter Morgan on antanut Deadlinelle lausuntonsa kuningatar Elisabetin poismenon jälkeen. 

–  The Crown on rakkauskirje kuningattarelle, eikä minulla ole tällä hetkellä mitään muuta lisättävää, vain hiljaisuus ja kunnioitus. Odotan, että lopetamme myös kuvaamisen kunnioituksesta. 

Kuningatar Elisabet nukkui rauhallisesti pois - kuningas Charles viettää ensi yön Balmoralissa perheen kanssa

Mainos
Mainos päättyy

Sarjan tekijät ovat kertoneet, että heillä on ollut pitkään suunnitelmia kuningatar Elisabetin kuoleman varalta. 

–  Kukaan meistä ei tiedä, milloin se aika tulee, mutta olisi oikein ja asianmukaista osoittaa kunnioitusta kuningatarta kohtaan. Se olisi yksinkertainen merkki siitä, että me kunnioitamme häntä. Hän on ympäri maailmaa tunnettu hahmo, ja meidän tulisi toimia näin. Hän on hyvin erityinen nainen, ja ihmiset tulevat olemaan surullisia, sarjaa ohjannut Stephen Daldry on kommentoinut. 

The Crown -sarjaa on tehty vuodesta 2016, ja se kertoo kuningatar Elisabetin hallituskaudesta ja kuninkaallisen perheen elämästä. Juoni ei kuitenkaan perustu täysin tositapahtumiin. 

The Crown -sarjan viides tuotantokausi ilmestyy marraskuussa, ja mukana on lukuisia uusia näyttelijöitä. Kuningatar Elisabetia näyttelee Imelda Staunton, prinssi Philipiä Jonathan Pryce, prinssi (nykyistä kuningasta) Charlesia näyttelee Dominic West, ja prinsessa Dianan roolissa nähdään Elizabeth Debicki. Olivia Williams on valittu näyttelemään Charlesin puolisoa Camilla Parker Bowlesia

Uuden kauden yksityiskohdista ei ole annettu vielä paljoa tietoa, mutta on uumoiltu, että viides kausi keskittyisi 1990-luvulle ja muun muassa vuoteen 1997, kun prinsessa Diana menehtyi auto-onnettomuudessa. 

Kauden kerrotaan käsittelevän Dianan kuoleman jälkivaikutuksia sekä poikien prinssi Harryn ja prinssi Williamin elämää 2000-luvun alussa. Prinssi Harryn roolissa nähdään Rufus Kampa, ja Williamin roolissa puolestaan Ed McVey

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
The Crown -sarjan kuvaukset keskeytetään kuningatar Elisabetin poismenon johdosta: "Rakkauskirje kuningattarelle"