Teinityttö nousi vanhemman miehen kyytiin – menetti neitsyytensä hirvittävällä tavalla

Äiti uskoi tyttärensä hakevan vain huomiota.
Virolainen Anna Hints seurasi Ylellä nähtävää Savusaunasisaruus-dokumenttiaan varten seitsemän vuoden ajan naisia, jotka jakoivat saunanlauteilla tarinoita elämästään. Erään naisen kokemus on erittäin traumaattinen.
– Kuvottava ukko raiskasi minut.
Nainen oli teini-ikäisenä, noin 16–17-vuotiaana liftaamassa, kun vanha mies otti hänet kyytiin. Mies oli vaikuttanut mukavalta ja vitsaili paljon. Nainen muistaa edelleen, mikä laulu auton radiossa soi. Mies sanoi, että hän hakee bensaa ja kaarsi kylätielle. Mies jatkoi ajamista ja kääntyi jälleen.
– Silloin tunsin vatsanpohjassani, että nyt tämä menee perseelleen, nainen kertoo.
Mies kääntyi metsätielle. Nainen tajusi olevansa kusessa, ei siellä mitään huoltoasemaa ole. Erään talon kohdalla mies nousi autosta. Nainen yritti avata oven paetakseen, mutta takaovia ei saanut auki. Hän ei pääsisi ulos. Auton ympäröivät isot koirat. Mies palasi veitsi kädessään.
– Yritin työntää miestä pois päältäni. Hänhän veisi ”kalleimman aarteeni”. Sitten ajattelin, että ihan sama, kunhan selviän hengissä.
– Katselin auton ikkunasta puita ja metsää. Puhuin mielessäni jumalalla. Sanoin, että haluan jäädä henkiin.
Mies alkoi sääliä teini-ikäistä tyttöä jossain kohtaa. ”Noh, noh. Älä nyt. Eihän tässä mitään,” mies oli sanonut. Mies oli ehdottanut, että hän veisi tytön taloon, koska siellä on mukava sänky.
Lopulta mies vei tytön takaisin tien varteen.
– Sitten hän yritti vielä suudella minua. Ja ehdotti, että nähtäisiin joskus. Mikä paskiainen!

Tyttö jäi tärisemään ojaan, kun mies ajoi pois. Paikalle ajoi auto, jossa oli kaksi miestä. Tyttö sanoi tarvitsevansa apua, ja hänen pitäisi päästä kotiin. Miehet ottivat tytön kyytiinsä. Hän kertoi tapahtuneesta. Miehet eivät vieneet tyttöä kotiin. He ajoivat jonkin talon eteen ja juottivat tytölle viskiä tai konjakkia.
– Toinen heistä tuli viereeni takapenkille ja rupesi halailemaan minua. Sitten hän alkoi käpälöidä ja suudella minua ja sanoi: ”Kuule, nythän on kaikki hyvin. Tuli tuokin hoidettua pois alta.” ”Neitsyys on mennyt, ja voit alkaa elää.”
– Sitten minä… Olin niin poissa raiteiltani, että suutelin häntä. Jälkikäteen mietin, miksi niin kävi. Miksi annoin hänen kähmiä?

Kun tyttö pääsi lopulta kotiin, hän ei ensin kertonut tapahtuneesta. Jonkin ajan kuluttua hän kertoi, että hänet oli raiskattu. Äiti ei uskonut.
– Keksi jokin parempi keino saada huomiota, äiti oli sanonut.
– Pitikö hän minua niin rumana, etten kelvannut edes raiskattavaksi? nainen sanoo.
Pari vuotta tapahtuneesta hän näki tv:ssä uutisen kahdesta tytöstä, jotka oli siepattu. Heitä oli kidutettu ja raiskattu päiväkausia. Tytöt olivat päässeet onneksi pakoon, muuten he olisivat kuolleet.
– Siinä poliisiuutisessa näin raiskaajani. Silloin käsitin, miten lähellä oli ollut, ettei hän tappanut minua. En tiedä, auttoiko rukoilu.
Savusaunasisaruus Yle Areenassa ja Teema & Fem -kanavalla 10. tammikuuta.