Tässä ovat uudet UMK-juontajat – kaksi täysin kokematonta mukana

Uuden Musiikin Kilpailu saa vuonna 2024 uuden juontajatrion. Juontajat nähdään ensikertaa tehtävässä jo 10. tammikuuta, kun vuoden 2024 UMK-artistit julkistetaan suorassa tv-lähetyksessä.
Uuden Musiikin Kilpailu saa uudet juontajat. Pilvi Hämäläinen, Benjamin Peltonen ja Viivi Pumpanen pääsevät tositoimiin jo 10. tammikuuta, kun uudet UMK-artistit julkistetaan.
Pilvi nousi koko kansan tietoisuuteen Putous-ohjelmasta. Hän kertoo Ylen tiedotteessa eläneensä vahvaa UMK- ja Käärijä-huumaa viime kaudella.
– UMK:sta on viime vuosina tullut todella spesiaali juttu, ja edellisen viisukevään aikaan huomasin jälleen kerran miettiväni, että olisipa siistiä olla mukana. Päätin olla uikuttamatta kotisohvalla, tarjosin itseäni juontajaksi ja koekuvauksista lähtien tunnelma on ollut katossa. Vaikka itselläni on paljon kokemusta suorista lähetyksistä, on juontajana olo uutta ja erilaista, Pilvi hehkuttaa.
Viime vuoden UMK-artisti Benjamin on iloinen, että on tänäkin vuonna mukana show’ssa. Tällä kertaa hän saa jättää paineet pois, vaikka juontaminen jännittääkin.
– Viime vuoden UMK oli uskomaton kokemus, ja halusin olla jollain tavalla mukana myös tänä vuonna. Koska olen syntynyt euroviisufaniksi, niin tällainen juontopesti on unelmien täyttymys! Varsinaiset juontajakokemukseni rajoittuvat ala-asteen joulujuhliin eli minulle tämä on innostava hyppy syvään päätyyn, Benjamin kertoo tiedotteessa.

Juontaja ja näyttelijä Viivi arvostaa UMK:ta suuren luokan spektaakkelina, jossa hän haluaa ehdottomasti olla mukana.
– Helmikuun kilpailu on jännittävä kilpailijoille ja katsojille, joten voin vain kuvitella juontajan kutkuttavan tunteen sinä iltana. Isot hetket ovat myös sellaisia mistä oppii paljon, ja odotan tätä kokemusta myös siitä näkökulmasta. Ja toki odotan myös yhteistyötä Pilvin ja Benkun kanssa – meidän kolmikossa on erittäin positiivinen viba, Viivi sanoo.
Tässä ovat uudet Sinkut paljaana -osallistujat – mukana BB-voittaja ja domina
UMK-artistit julkistetaan 10. tammikuuta TV1-kanavalla, Yle Areenassa ja UMK:n Youtube-kanavalla.
Uuden Musiikin Kilpailu 10. helmikuuta.