Katso logo

Tangokuningas Marko Maunuksela voitti Suuren seikkailun – tähän kului voittopotti

Suuri Seikkailu
Marko Maunuksela

Suuren seikkailun finaali käytiin 24. toukokuuta. Voittaja pokkasi 20 000 euron potin.

Mainos
Mainos päättyy

Suuri seikkailu sai voittajansa 24. toukokuuta. Tangokuningas ja Aito iskelmän aamujuontaja Marko Maunuksela, 50, pokkasi voiton näyttelijä Joonas Saartamon, 44, nenän edestä Lapin lumisissa maisemissa.

– Olihan siinä aika sekavat tunnelmat. Tunteet koko reissun ajalta pääsivät purkautumaan maalissa. Siinä kohtaa oli kuitenkin jo melkein neljä viikkoa seikkailua takana, ja kaikenlaisia käänteitä kerennyt tapahtua, Marko kertoo Katsolle.

– Mutta kyllä siinä oli päällimmäisenä onnellisuuden tunne. Lähtiessäni kisaan haaveilin voitosta. Kun lopulta voitto tuli, ei sitä meinannut oikein uskoakaan. Tämä osoittaa, että tällainenkin aikamies voi pärjätä, kun vaan pitää peruskunnosta huolta ja käyttää maalaisjärkeä.

Hauska sattuma onkin, että juuri Joonas oli ensimmäinen, jonka Marko näki lähtiessään Lappiin, ja viimeinen, jonka kanssa hän sieltä poistui.

Mainos
Mainos päättyy

– Olimme koko kisan ajan samassa joukkueessa kaikkien juonenkäänteiden ja sekoitusten jälkeen. Kuljimme siis koko matkan yhdessä.

Finaalin käynnistyessä lumi yllätti koko tuotannon, ja kisan aloitusta jouduttiin jopa vähän siirtämään haastavien keliolosuhteiden vuoksi. Finaalipäivänä kisaajien tuli huiputtaa tunturi sumun keskellä. Tv:ssä ei kuitenkaan näytetty sitä, että koko konkkaronkka joutui myös kapuamaan alas vaikeakulkuisen reitin kuvausten jälkeen.

– Mutta sitä se on, kun ollaan luonnon armoilla.

Suuri Seikkailu
Marko Maunuksela
Jesse Markin (oik.) tippui ensimmäisenä finaalista. Marko ja Joonas jatkoivat kisaa lumisissa maisemissa Jaana Pelkosen luotsaamana.

Sivukaarteesta voittoon

Ruudun kautta välittyi kuva rauhallisesta miehestä, joka hallitsi tunteensa tilanteessa kuin tilanteessa. Marko kuitenkin paljastaa, että kyseessä oli eräänlainen taktiikka.

– Olen aika rauhallinen tyyppi, mutta minulla on sellainen pahe, että innostun helposti ja pasmatan monessa asiassa. Koen siis osaavani paljon asioita, joten minulla nousee tarve tuoda itseäni esille tilanteissa.

Mainos
Mainos päättyy

Solistina toimiva artisti on tottunut pitämään langat käsissään ja huolehtimaan koko porukasta.

– Joukkuekisoissa koin isona haasteena pysyä taustalla. Tein itsestäni tärkeän ja tarvittavan, mutta en halunnut päällepäsmäröidä. Otin taktiikaksi mennä sivukaarteesta ohi.

– Yritin olla ärsyttämättä ketään. Tein tietoisen valinnan siinä, että päätin olla hymyssä suin ja ottaa muut huomioon. Olin kyllä oma itseni, mutta jos olisin ollut täysin oma itseni, olisin ollut enemmän äänessä ja ehkä pätenytkin tehtävissä.

Suuri Seikkailu
Marko Maunuksela
Marko ja Hanna Tikander kisasivat viimeisestä finaalipaikasta kaksintaistelussa. Hanna joutui keskeyttämään kisansa onnettomuuden vuoksi.

Marko ei ollut kertaakaan joukkueensa kapteenina, eikä hän sitä halunnutkaan. Hän koki, että oli parempi pelata peliä kulisseissa, kunhan sen teki reilusti. Hän kertookin olleensa piilopelaaja. Mies myös paljastaa, että kulisseissa oli pelaamista, sillä olivathan kaikki lähteneet menestymään. Sitä puolta ei kuitenkaan näytetty juurikaan katsojille.

– Minulla oli hyvät välit kaikkiin kilpailijoihin molemmissa joukkueissa, joten pystyin vaikuttamaan mielestäni siten hyvin peliin.

Mainos
Mainos päättyy

– Useimmiten juttelin silloisen kapteenin kanssa vaikkapa siitä, mitä mieltä hän oli tietyistä asioista ja kenet hän haluaisi lähettää kaksintaisteluun. Pystyin myös ujuttamaan omia mielipiteitäni kyselemällä, että oliko kapteeni ajatellut jotain tältä tai tuolta kantilta.

Voittopotilla liikkuva mökki

Lämpiminä muistoina miehen mieleen on jäänyt kuvausten ulkopuolella vietetty aika tiimin kanssa sekä leirielämä. Seikkailijat kertoivat tarinoita, keksivät reseptejä retkimuonasta ja pelasivat arvuutusleikkejä nuotion leimutessa.

Kotiväki oli totta kai tangokuninkaan mielessä pitkin reissua. Neljän viikon aikana ehti useasti miettiä, miten kotona menee.

– Mielikuvitus alkoi tehdä tepposia. Sitä mietti, että onkohan kotona kaikki hyvin, ja mitä jos ei olekaan, ja tarvitaanko siellä kenties minua. Välillä oli lamaannuttava koti-ikävä.

– Noissa tilanteissa piti kirkastaa omaan mieleen sitä ajatusta, että jos jotain sattuisi, niin varmasti kuulisin siitä. Täytyi kääntää fokus takaisin kilpailuun, ja siihen, että olen aina haaveillut tästä.

Suuri Seikkailu
Marko Maunuksela
Marko aikoo suunnata vaimonsa kanssa syksyllä takaisin Muonion maisemiin ruskaretkelle.

Marko kertoo olleensa aikoinaan suuri Suuren seikkailun fani. Kun häntä pyydettiin kisaan mukaan, oli vastaus oitis myöntävä.

Vuoden 2024 Suuri seikkailija sai palkintopokaalin, joka oli veistetty kelottuneesta hongasta, sekä voittopotin, joka oli tarkalleen ottaen 20 000 euroa.

– Jouduin peittelemään pokaalia jätesäkissä junassa, koska silloin kukaan ei tiennyt, että koko ohjelmaa ollaan edes kuvaamassa.

Markon ja hänen vaimonsa haaveena oli sijoittaa voittorahat mökkiin Lapissa, mutta kohde muuttui sittemmin.

– Totesimme vaimoni kanssa, että tässä elämäntilanteessa meillä ei ole mahdollisuuksia lähteä Lappiin pidemmäksi aikaa, joten päädyimme hankkimaan liikkuvan version, eli retkeilyauton. Olemme jo suunnitelleet, minne kaikkialle lähdemme sillä.

Kesä iskelmän ja tangon merkeissä

Marko kruunattiin vuonna 2010 Seinäjoen tangomarkkinoiden tangokuninkaaksi. Siitä lähtien keikkaa on riittänyt, ja niin on myös tulevana suvena. Jos television puolelta halajaa miestä kuunnella, voi hänet nähdä Kesäillan valssin uusintajaksossa 6. kesäkuuta. Jakso on kuvattu, kun Marko ja Suvi Karjula viettivät viimeistä iltaansa tangokuninkaallisina.

Vuoden 2010 Seinäjoen tangomarkkinoiden tunnelmia.
Vuoden 2010 Seinäjoen tangomarkkinoiden tunnelmia.

Tangomarkkinatkin pysyvät edelleen tiiviisti miehen matkassa, kun hän istuu kolmatta vuotta tuomaristossa – ja toista kertaa puheenjohtajana.

Juhannuksen jälkeen lomat koittavat aamuradiota juontavalle muusikolle.

– Vanhemmiten olen alkanut arvostamaan sitä, että vitsi kun on kiva vaan välillä olla rennommin. Toki keikoilla on kiva käydä. Tämä on vähän tällainen kaksiteräinen juttu, pitää yrittää löytää jonkinlainen tasapaino.

– Olen loppuvuoteen asti laittanut joka kuukaudelta yhden viikonlopun kiinni keikoilta ja työhommilta. Silloin voi vaikka suunnata kansallispuistoon retkeilyautolla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan