Tänään tv:ssä: Näyttelijät tukeutuivat terapeuttiin parisuhdeväkivaltaa käsittelevän sarjan kuvauksissa

Kaikki anteeksi -sarja käsittelee lähisuhdeväkivallan lisäksi häpeää ja vaikenemisen kulttuuria.
Vahvatahtoinen Vilma ihastuu salamana Mikkoon, joka on lähes täydellinen. Mies on hurmaava, herkkä ja sympaattisesti oikutteleva. Pian Vilma löytää itsensä pyörittämästä kolmilapsisen uusperheen arkea Mikon kanssa kauniissa omakotitalossa, kera koiran ja omenapuiden. Elämä tuntuu täydelliseltä. Vähitellen Mikon todellinen luonto alkaa kuitenkin paljastua, ja idylli alkaa pirstaloitua.
Pian epänormaalista tulee normaalia. Vallankäyttö ja lopulta väkivalta astuvat kuvioihin. Rakkaus, häpeä, pelko ja tarve ratkaista ongelmat pitävät Vilmaa suhteessa kiinni, kunnes jäljellä ei ole muuta kuin halu selviytyä ja jäädä henkiin. Sarjan keskiössä on päähahmojen suhteen kaari alusta loppuun.
Kaikki anteeksi -draamasarjan päärooleissa nähdään Iida-Maria Heinonen ja Joonas Saartamo. Sarja pohjautuu Laura Mannisen saman nimiseen kirjaan.
– Heti käsikirjoitusta lukiessa tajusin, kuinka ison asian äärellä tässä ollaan. Lisäksi näyttelijänä oli hieno haaste päästä luomaan näin monikerroksista hahmoa, Joonas kertoo.
Näyttelijät ovat tunteneet toisensa jo parinkymmenen vuoden ajan, joten hahmojen dynamiikan synty oli luontevaa raskaan, mutta tärkeän teeman ympärillä.
– Iida-Maria on intohimoinen näyttelijä. Hän sukeltaa juttuihin syvälle ja haluaa repiä kaiken itsestään irti. Ilman hänen ammattitaitoaan, sietokykyään ja läsnäoloaan en olisi itse kyennyt heittäytyä prosessiin näin kokonaisvaltaisesti, Joonas kertoo vastanäyttelijästään.
– Joonas on ihana ihminen ja loistava vastanäyttelijä. Meillä molemmilla on tapana hakea vahva kontakti vastanäyttelijään ja ammentaa siitä syntyvästä vuorovaikutuksesta roolisuorituksiimme. Luottamus näyttelijöiden, ohjaajan ja koko työryhmän kesken mahdollisti vapauden antautua työskentelyyn estoitta, Iida-Maria kuvailee yhteistyötä.

Raskas prosessi
Draamassa käsitellään ja nähdään väkivaltaa, jonka luomiseen tehtiin tarkka koreografia. Kohtaukset käytiin läpi ohjaaja-käsikirjoittaja Antti Heikki Pesosen kanssa.
– Kuvasimme yhtä kohtausta useaan otteeseen. Haimme autenttista muotoa sille, jotta väkivallasta ei tulisi liian raflaavaa tai toimintaelokuvamaista, vaan hieman haparoivaa ja räkäistä, Joonas sanoo.
Aihepiirin ollessa pysäyttävä koko tuotantotiimi piti toisistaan huolta ja varmisti, että kaikki voivat hyvin sekä jaksavat pitkien päivien ja rankkojen kohtausten parissa. Rooleihin valmistautuminen vaati näyttelijöiltä paljon. He keskustelivat muun muassa terapeuttien, asiantuntijoiden ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden henkilöiden kanssa.
– Ennakkotyö oli ehkä raskainta henkisesti, koska kaikki kaltoinkohtelu herättää järkytyksen, epäoikeudenmukaisuuden ja surun tunteita. Luin asiasta paljon ja tapasin ihmisiä, joita aihealue on koskettanut. Lisäksi kaivoin itsestäni asioita, joita pystyin hyödyntämään prosessissa, Iida-Maria muistelee.
– Päivät olivat haastavia ja pitkiä. Saatoimme kuvata monen sivun dialogeja useaan otteeseen vähän eri tunnetiloilla. Tarkistimme toistemme fiilikset ja saimme kerätä itseämme hetken uuteen ottoon. Kun on näin raskas aihe kyseessä, on hirveän tärkeää, että kuvauksissa on avoin ilmapiiri, Joonas kertoo.

Ajankohtainen ilmiö
Näyttelijät kokevat sarjan aiheen ajankohtaiseksi. Moni on kokenut tai heidän lähipiirissään on koettu lähisuhdeväkivaltaa.
– Toivon, että sarja lisää keskustelua ilmiön ympärille. Koin näyttelijänä merkittäväksi ja tärkeäksi, että pääsin olemaan osana tätä projektia. Toivon, että sarja herättää keskustelua sekä lisää tietoa ja ymmärrystä epäterveistä suhteista. Pyrin tekemään työni mahdollisimman vilpittömästi kunnioittaakseni niitä ihmisiä, joiden elämää lähisuhdeväkivalta on koskettanut, Iida-Maria sanoo.
– Aihe on yhteiskunnallisesti ajankohtainen, koska tällä hetkellä on selvityksen alla, lisätäänkö rikoslakiin äärimmäisen henkisen väkivallan, eli pakottavan kontrollin rikostunnusmerkistö, hän kertoo.
Neliosainen Kaikki anteeksi esitetään Livillä putkeen sunnuntaina 18.8.
Artikkeli on julkaistu alun perin 13.11.2023.