Tänään tv:ssä: Joulukonsertissa loistavat Suvi Teräsniska, Janna, Tuure Kilpeläinen ja Haloo Helsinki!

Lauantaina 23. joulukuuta tv:ssä nähdään hyväntekeväisyyskonsertti, jossa esiintyy useita eturivin artisteja.
Aatonaattona katsojia hemmotellaan rakastetuilla joululauluilla, hittibiiseillä ja klassikoilla Joulun suuressa tukikonsertissa, joka lähetetään Nelosella kello 20.
Konsertissa esiintyvät Suvi Teräsniska, Irina, Janna, Jannika B, Saara Aalto, Hassan Maikal, Arppa, Tuure Kilpeläinen ja Haloo Helsinki!. Artistien lisäksi lavalle nousee Sibelius-lukion kamarikuoro.
Suomen Punaisen Ristin ja Suomen World Visionin yhteisponnistuksena syntynyt konsertti kerää varoja maailman nälkäkriisin helpottamiseksi. Lähetyksen juontaa Susanna Laine.
Ruokakriisi osuu kipeimmin yhteisöjen haavoittuvimpiin: naisiin, pieniin lapsiin, kodeistaan paenneisiin, vammaisiin ja vanhuksiin. Noin 170 miljoonaa lasta tarvitsee tälläkin hetkellä hätäapua selviytyäkseen hengissä. Pienelläkin lahjoituksella voi auttaa.
Joulun suuressa tukikonsertissa pääsevät ääneen esiintyvien artistien lisäksi suomalaiset koululaiset, konfliktialueita kiertävä tv-toimittaja Antti Kuronen ja Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä, lääkäri Terhi Heinäsmäki.
Nelosella kello 22.05 nähdään myös vuoden 2022 Raskasta Joulua -konsertti. Vuoden 2023 Raskasta Joulua on vuorossa jouluaattona kello 21.
Joulun suuri tukikonsertti 23.12. Nelosella klo 20.