Tällaiset ensireaktiot Mission: Impossible 7 sai kriitikoilta: ”Jälleen uusi voitto”
Elokuvatoimittajat kehuvat muun muassa toiminnan näyttävyyttä ja sitä, kuinka Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One käsittelee tekoälyn vaaroja.
Seitsemäs Mission: Impossible -elokuva, koko nimeltään Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One, on esitetty ensimmäisen kerran yleisölle. Elokuvan maailmanensi-ilta nähtiin Roomassa maanantaina 19. kesäkuuta. Esityspaikan valinta oli suoraa seurausta siitä, että itse elokuvakin on suureksi osaksi kuvattu Italian pääkaupungissa.
Paikalle kerääntyneiden ensireaktiot ovat olleet pääosin ylistäviä.
– Jälleen uusi voitto Mission: Impossible -elokuvasarjalle. Elokuvan tuotantoarvot ovat jälleen huimat ja tietyissä kohtauksissa todellakin tuntee olevansa keskellä toimintaa. Tarinan tehtävä on myös tällä kertaa kiinnostava ja hahmojen luonteet heijastelevat sitä teknologiaa, jonka perässä he tarinassa ovat, Collider-elokuvasivuston Perri Nemiroff kehuu.
– Ohjaaja Christopher McQuarrie tutkiskelee kunnianhimoisesti tekoälyä ja sitä vaarallista polkua, jolla me saatamme olla teknologian suhteen, viihdesivusto Uproxxin toimittaja Mika Ryan kirjoittaa.
Päätähti Tom Cruise saa poikkeuksetta kehuja, mutta Screenrantin toimittaja Joseph Deckelmeier ylistää myös naispääosan esittäjää Hayley Atwellia.
– Atwell VARASTAA jokaisen kohtauksen, jossa hän on mukana. Tämä on nyt minun suosikkini Mission: Impossible -elokuvista, Deckelmeier hehkuttaa.
Elokuvan mittakaan ei tunnu kriitikoita haittaavan.
– Nopeimmin kulunut kahden ja puolen tunnin elokuva, jonka olen nähnyt pitkään aikaan, toinen Colliderin edustaja Sterve Weintraub arvioi.
Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One saa Suomen ensi-iltansa keskiviikkona 12. heinäkuuta.
