Suomessa kuvattiin harvinaisen väkivaltainen elokuva – sai poikkeuksellisen K-18-luokituksen

Helmikuussa elokuvateattereissa saa ensi-iltansa (Pri)sons, joka sai korkeimman ikärajaluokituksen väkivallan ja ahdistavuuden vuoksi.
(Pri)sons on Esa Jussilan ohjaama elokuva joukosta hämärämiehiä ja rikollisia, joiden on liittouduttava taistelemaan selviytymisestään, kun huippusalainen alamaailman kauppapaikka joutuu verenhimoisten palkkatappajien hyökkäyksen kohteeksi.
Sen mainostetaan käsittelevän ihmisten rappeutumista ja alkukantaista tarvetta selviytyä.
Elokuvan näyttelijäkaartissa nähdään muun muassa Jarmo Pukkila, Ari Savonen, Jere Saarela, Gareth Lawrence, Veera W. Vilo, Ilkka Koivula, Renne Korppila, Sami Huhtala, Markus Tilli ja Karoliina Blackburn. Elokuvan naispääosassa debytoi Katriina Rajaniemi.
(Pri)sonsia on markkinoitu Suomen väkivaltaisimpana elokuvana. Alle 18-vuotiailta kielletty luokitus on suomalaiselle elokuvalle kuitenkin harvinaisempi.
– Olisin ollut vähän pettynyt, jos olisi tullut K-16, ohjaaja toteaa elokuvan tiedotteessa.
Tältä näyttää Almasta julkaistava elokuva – mukana Miley Cyrus
Pri(sons) elokuvateattereissa 9. helmikuuta.