Suomen kalleimman sarjan Estonian tuotantoyhtiö on haettu konkurssiin

King Fisher -tuotantoyhtiö on haettu konkurssiin 21. marraskuuta.
Oikeusrekisterikeskuksen maksukyvyttömyysrekisteristä
selviää, että King Fisher -tuotantoyhtiö on haettu konkurssiin 21. marraskuuta
2023. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
King Fisher on tunnettu tuottamistaan sarjoista, kuten Estonia, Helsinki-syndrooma ja Sorjonen. Sorjonen nousi pian julkaisunsa jälkeen kansainväliseen suosioon.
MTV:lle tuotettu suursarja Estonia on tiettävästi Suomen kallein tuotanto tähän päivään mennessä. Hintalapuksi tuottajat ovat kertoneet 15 miljoonaa euroa.
Helsinki-syndroomaan ehdittiin syksyllä kuvata toinen kausi, mutta HS:n tietojen mukaan kaikki työryhmästä eivät ole saaneet palkkojaan. Sarjan pääosassa ensimmäisellä kaudella nähtiin Peter Franzén, Oona Airola ja Taneli Mäkelä.
King Fisher -tuotantoyhtiön ovat perustaneet Matti Halonen ja Miikko Oikkonen. Yhtiön enemmistö on saksalaisen televisio-ohjelmien tuotanto- ja levitysyhtiö Beta Filmsin omistuksessa.
Jo vuonna 2016 Verohallinto haki tuotantoyhtiötä konkurssiin maksamattomien verojen vuoksi.