Katso logo

Suomalaisjulkkikset joutuvat rajuun rääkkiin uudessa Erikoisjoukot-ohjelmassa – osa loukkaantuu

erikoisjoukot_nelonen_6b99779e21.jpg
Mainos
Mainos päättyy


 Ensimmäistä kertaa Suomessa toteutettava sarja antaa katsojalle ainutlaatuisen välähdyksen erikoisjoukkokoulutuksen pääsykoevaiheesta. Kurssilla suoritetaan fyysisesti ja henkisesti brutaaleja harjoitteita, joillaisista erikoisjoukkoihin pyrkivän on päästävä läpi.
 
Kouluttajat ovat entisiä eliittisotilaita, joilla on yhteensä yli 40 vuoden työhistoria armeijassa. Edustettuina ovat sekä taistelusukeltajat että erikoisjääkärit. Kokemusta erikoisjoukko-operaatioista konkareilta löytyy muun muassa Irakista, Afganistanista ja Somaliasta.
 
Pääkouluttajana toimii Janne Lehtonen, rinnallaan kouluttajat Jan KnuttiRobin Hendry ja Matias Petäistö.
– Jos he luulevat tulleensa jollekin Selviytyjät-lomamatkalle, niin sokki tulee olemaan aikamoinen, vannoo 13 vuotta merivoimien erikoisjoukkojen operaattorina toiminut Lehtonen.
 
Hylätyllä Lohjan Kalkkitehtaalla järjestettävällä leirillä yhdelläkään osallistujalla ei ole erikoisoikeuksia, eikä helpotuksia. Kokelaat elävät koulutuksen ajan äärimmäisen alkeellisissa oloissa, joissa heitä ei edes puhutella nimillä vaan numeroilla. 10-osainen sarja dokumentoi autenttista koulutusta, jossa 14 julkisuuden henkilöä astuu kouluttajien maailmaan. Osallistujien on esimerkiksi selvittävä hukkumistestistä, taisteltava nyrkein kehässä ja hypättävä helikopterista. Kurssi on hyvin vaativa, eikä loukkaantumisiltakaan säästytä.
 
Luvassa on äärimmäinen koettelemus, jonka suurin taisto käydään pään sisällä. Jokaisella on murtumispisteensä. Vain harvalla on edellytykset päästä läpi erikoisjoukkojen testistä.

Erikoisjoukot perustuu suosittuun SAS: Who Dares Wins -formaattiin. Channel 4:n alkuperäissarjasta on tehty Briteissä jo yhdeksän kautta, joista kolme on ollut julkkiskausia. Lisäksi sarjasta on nähty jo omat versionsa muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Australiassa sarjan ensimmäinen kausi oli maan katsotuin uusi sarja vuonna 2020.

Arman Alizad, 50, kärsii kyltymättömästä ikäkriisistä – etsii uutuusohjelmassaan itseään Ibizan yöstä

Erikoisjoukot Ruudussa keväällä 2022.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan