Katso logo

Suomalainen Altti elää asunnottomana Fuengirolassa: ”Koira sai enemmän herkkuja kuin minä”

Suomalainen Altti elää asunnottomana Fuengirolassa: ”Koira sai enemmän herkkuja kuin minä”

Perjantai-dokkarissa tavataan Altti, 69, joka joutui suurten vastoinkäymisten vuoksi kadulle suomalaisten suosimassa lomakohteessa.

Mainos
Mainos päättyy

Yle Perjantaissa pohditaan 23. helmikuuta, kuka ottaa kopin, jos elämältä putoaa pohja pois. Perjantai-dokkarina nähdään Roope Kariniemen ohjaama Asunnoton Aurinkorannikolla

Dokumentin päähenkilö on 69-vuotias Altti, joka muutti vuosia sitten suomalaisten suosimaan Fuengirolaan tavoitteenaan viettää mukavaa keskiluokkaista elämää.  

– Alkuun kaikki näytti aurinkoiselta niin kuin Costa del Solissa pitääkin. Tämä oli paratiisi. Mutta kun pilviä tuli, ne tulivat kaikki sitten kerralla, ja synkkiä pilviä, Altti kertoo dokumentissa.

Altin vastoinkäymiset alkoivat korona-aikaan. Ensin menehtyi puoliso. Sitten koronapandemia heikensi ravintola-alan kannattavuutta, ja Altilta meni työpaikka. Lopulta Altti sairastui vakavasti suolistosyöpään. Taloudellisen tilanteensa romahdettua hän ajautui lopulta asunnottomaksi.

Mainos
Mainos päättyy

Altti on elänyt reilu kolme vuotta kodittomana. Hän ei olisi koskaan uskonut, että asunnottomuus sattuisi omalle kohdalle.

– Ei tullut mieleenkään. Päinvastoin, ajattelin, että eihän se voi minua kohdata. Oli työ, oli terveys, oli puoliso. Tähän tilanteeseen voi joutua kuka vaan, Altti sanoo ohjelmassa.

Pilvi Hämäläinen uhittelee Windows95manille: "Sä ehkä voitit UMK:n, mutta..."

Koira sai enemmän sympatiaa

Altin päivät koostuvat vapaaehtoistyöstä Aurinkorannikon seurakunnassa, yösijan etsimisestä sekä istumisesta kahviloissa.

– Minulla oli koira. Tämä oli meidän kantapaikka. Koira sai tuolta enemmän herkkuja kuin minä, Altti juttelee dokumentissa.

Altilla kuluu tupakkaa ja alkoholia, mutta huumeita hän ei käytä. Altti viettää noin puolet öistään kadulla. Loput ajasta hän yöpyy hotelleissa, hostelleissa ja kavereilla.

Mainos
Mainos päättyy

Altti tekee ohjelmassa itselleen yösijan maahan töherrellyn seinän viereen. Tavarat kulkevat matkalaukussa.

– Pelottaa ilman muuta. Ketä ei pelottaisi tuolla jossakin syrjäisessä pimeässä kadunkulmassa olla?

Kadulla on turvatonta yöpyä.
Kadulla on turvatonta yöpyä.

Farmi Suomen alkeelliset olot olivat liikaa Dannylle: "Ei tämä ole minua varten"

Suomi on paratiisi

Altti ei ole ainoa Espanjan Fuengirolassa kodittomana elävä suomalainen. Dokumentin tiedotteessa heitä arvellaan olevan noin 10–20 henkilöä.

Espanjan paratiisin näytettyä karummat kasvonsa Altti toivoo pääsevänsä takaisin Suomeen.

Mainos
Mainos päättyy

– Tässä vaiheessa kyllä ajattelen, että Suomi olisi minulle paras paratiisi, Altti sanoo.

Kotimaahan paluuta varten Altti tarvitsee passin, joka häneltä on varastettu jo monta kertaa. Lisäksi pitää saada rahat lentolippuun.

Altin tarinalla on dokumentissa onnellinen loppu, hän pääsee viimein Suomeen.

– Minä elän vielä muutaman vuoden, jos lääkäri antaa luvan. Ihan kiusallaankin.

Perjantai-dokkari Asunnoton Aurinkorannikolla julkaistaan Yle Areenassa perjantaina 23.2. ja esitetään TV1:llä kello 21.05 Yle Perjantain lähetyksessä. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan