Farmi Suomen alkeelliset olot olivat liikaa Dannylle: "Ei tämä ole minua varten"

81-vuotias laulajalegenda ei ollut varma, haluaisiko viettää elämänsä loppumetrejä ohjelman kuvauksissa.
Koko kansan tuntema Ilkka Lipsanen eli Danny lähti verestelemään lapsuuden muistojaan Farmi Suomen viidennelle kaudelle. 81-vuotias Danny oli jo lapsensa isoisänsä mukana maatalon töissä.
Hän ei lähtenyt ohjelmaan niinkään pelailemaan pelejä, vaan ymmärsi, että oli mukana edustamassa ikäryhmäänsä.
– Isoisäni hankki Satakunnasta sellaisen ison kartanon, jossa asui isoäitini ja heidän lapsiensa kanssa. Siellä oli parisataa lehmää sekä hevosia, kanoja ja kalkkunoita. Se koko maatalon elämä oli mielestäni hyvin mielenkiintoista jo lapsena, Danny muistelee Katson haastattelussa.
Danny halusikin kokea millaista ja kuinka raskasta farmielämä onkaan nykypäivänä. Yllätyksenä laulajalegendalle tuli, kuinka alkeellista ja uuvuttavaa se vielä tänäkin päivänä on.
– Saavutettuani haluamani vetäydyin siitä ja aloin elää uusia asioita muilla sektoreilla, Danny vinkkaa.
– Kun huomaa saunan ja peseytymismahdollisuuksien alkeellisuuden, voi todeta, että ei tämä ole minua varten, hän lisää.
Danny ei kuitenkaan lähtenyt tavoittelemaan voittoa, sillä hän kokee saavuttaneensa jo kaiken haluamansa. Hän halusi nimenomaan saada uusia kokemuksia. Itsestäänselvää osallistuminen ei kuitenkaan ollut.
– Nämä muut ihmiset antoivat epäitsekkäästi elämästään kuukauden tälle ohjelmalle. Minä puolestani en ollut varma, haluaisinko käyttää elämäni loppumetrejä tähän. Lopulta tämä oli kiva kokemus, joka palautti mieleen juuri sen mitä toivoin, laulaja summaa.

Ajan ilman puhelinta Danny koki invalidisoivana tunteena. Koti-ikävä ei sen sijaan päässyt laulajaa yllättämään.
– Kyllä se tuntui merkittävästi rajoittavalta tekijältä olla ikään kuin ilman tämän päivän aseita, mies pohtii digilaitteettomuutta.
– Olen ikävän suhteen samoilla linjoilla kuin laulajakollegani Frank Sinatra oli: ”Anywhere I hang my hat is home,” eli kaikkialle minne ripustan hattuni, on kotini, hän kertoo.
Paras neuvo, jonka Danny on elämänsä aikana saanut, kuuluu: elä, älä ole. Hän kertookin, että tärkeintä on lähteä siitä, että kunnioittaa kanssaihmisiä. Miehen mukaan kilpailun aikana tuo kunnioitus kasvoi.
– Elämä on antoisaa ja mielenkiintoista, jos siihen suhtautuu myönteisesti, Danny kertoo elämänohjeekseen.
Muutama entuudestaan tuttu henkilö oli mukana ohjelmassa, kuten viihdetaitelija Johanna Pakonen, jonka kanssa laulaja on tehnyt yhteistyötä. Kauden nuoremman väen kanssa Danny tuli hyvin juttuun.
– Oli hienoa tutustua ihmisiin, jotka ovat ripottautuneet elämän eri osa-alueille. Sami Jauhojärvelle opetin vähän hiihtoa, vaikka kai hän sen osasi jo entuudestaankin, taiteilija naurahtaa.
Farmi Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa 7. maaliskuuta.