Sukuni salat: Linda Lampeniuksen perheestä paljastuu verinen murha: ”Miksi kukaan ei kertonut?”
Ohjelmassa tutkitaan Lindan esi-isiä niin äidin kuin isän puolelta. Erityisesti isänisän Villen, oikealta nimeltään Karl Vilhelm Lampeniuksen elämä kiinnostaa viulistia, sillä hän ei ennättänyt tapaamaan häntä koskaan.
Jaksossa mennään aluksi Lindan äidin kotitilalle Lapinjärvelle. Lindan yllätykseksi myös hänen isänsä suvulla on ollut kytköksiä tilan läheisyyteen, sillä hänen isoisänsä veli Kustav työskenteli äitinsä sukutilan läheisellä tilalla.
Kustavin kohtalo on surullinen, sillä hän joutui murhatuksi.
Vuoden 1918 tammikuun lopussa Suomessa käynnistyi sisällissota. Etelä-Suomen aluetta hallitsivat punaiset, ja Kustav oli valkoisten puolella.
Kustav oli ollut hiihtämässä tuttavansa kanssa kiväärit olalla, kun punakaartin väki pidätti heidät. Kiväärit olivat mukana itsesuojelun vuoksi, sillä punaiset yleensä ryöstivät vihollisiaan.
Isosetä ja hänen tuttavansa oli pidätetty ja viety tutkittavaksi. Heidät oli päästetty lopulta kotiin, mutta kotimatka ei kestänyt kauaa, sillä heidät murhattiin maantielle.
Murhan jälkeen punakaartilaiset ryöstivät vainajat ja ottivat myös heidän kiväärinsä.
Ruumiit olivat viruneet maastossa pari päivää, ennen kuin ne olivat löytäneet.
Ohjelman juontaja Marja Hintikka vie Lindan tapahtumapaikalle.
– Ai kauheaa, Linda toteaa äimistyneenä hiekkatiellä kuultuaan tarinan.
– Ei ole kuitenkaan niin kaukaa, sillä on hän on mun isoisän veli. Miksi kukaan ei ole kertonut? hän jatkaa ihmetellen.
Punaiset saivat murhasta tuomion.
Marja vie Lindan Lapinjärven hautausmaalle, jossa Linda on usein vieraillut. Kirkon läheisyydessä on sankarihauta, jossa koreilee Lindan isosedän nimi. Linda on yllättynyt.
– Miten ihmeessä! Olen tässä kirkossa käynyt vaikka kuinka monta kertaa. Ollaan käyty hautausmaalla, muttei täällä. Miksi kukaan ei ole sanonut, että täällä on joku Lampenius haudattuna.
