Katso logo

Stranger Things -tähti ei olisi uskaltanut kertoa seksuaalisuudestaan ilman hahmonsa esimerkkiä

Stranger Things -tähti ei olisi uskaltanut kertoa seksuaalisuudestaan ilman hahmonsa esimerkkiä
Noah Schnapp

Noah Schnapp kertoi tammikuussa 2023 julkisuuteen olevansa homoseksuaali.

Mainos
Mainos päättyy

Stranger Things -tähti Noah Schnapp avaa tuoreessa haastattelussa elämänsä käännekohtaa, kun hän kertoi tammikuussa 2023 julkisuuteen olevansa homoseksuaali. Päätöksen taustalla vaikutti vahvasti tähden Stranger Things -hahmon Will Byersin homoseksuaalisuus.

Noah julkaisi videon suositussa Tiktok-palvelussa, jonka myötä hän kuvailee puhelimensa "räjähtäneen kommenteista". Tähti ei kuitenkaan halunnut lukea viestejä heti tai seurata julkista keskustelua liittyen hänen uutiseensa. Lopulta hän kuitenkin selasi viestinsä läpi, josta seurasi helpotus.

– Kun avasin puhelimeni, siellä oli kuin tuhansia sydänviestejä, onnitteluja ja sateenkaarilippuja, Schnapp kertoo Varietylle. 

– Minä itkin. Olin, että "minä onnistuin. Olen valmis. Minun ei tarvitse huolehtia."

Mainos
Mainos päättyy

Näkökulma: Ennen Barbie ärsytti, mutta onneksi kävin katsomassa elokuvan

80-luvulle sijoittuva Stranger Things on yksi Netflixin suosituimmista sarjoista. Noah roolissaan Will Byersinä kuvassa toisena oikealla.
80-luvulle sijoittuva Stranger Things on yksi Netflixin suosituimmista sarjoista. Noah roolissaan Will Byersinä kuvassa toisena oikealla.

Schnappin päätös kertoa seksuaalisuudestaan sai alkunsa, kun hän vahvisti Varietyn haastattelussa heinäkuussa 2022, että hänen Stranger Things -hahmonsa Will Byers on homo.

Tunteita ja tuoksuja -tähti Sharon Farrell on kuollut

Sarja sai ensi-iltansa vuonna 2016, kun Schnapp oli 11-vuotias. Kesään 2022 mennessä Stranger Things oli noussut yhdeksi Netflixin kaikkien aikojen suurimmista sarjoista neljännen kauden myötä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan