Sinkkuelämää-tähtien huhutaan hylänneen Chris Nothin – katkaisi juorun siivet: ”Täyttä hölynpölyä”

Chris Noth tunnetaan muun muassa Sinkkuelämää-sarjasta. Häntä syytettiin aikaisemmin seksuaalisesta hyväksikäytöstä usean naisen toimesta, mutta syytökset eivät ole edenneet oikeuskäynniksi.
NäyttelijäChris Noth ottaa kantaa väitteisiin, joiden mukaan hän tuntee jääneensä syrjään muiden Sinkkuelämää-näyttelijöiden toimesta. Hän näytteli sarjassa Kihoa, Carrien pitkäaikaista rakkauden kohdetta.
Vajaa kaksi vuotta sitten Chris Nothia syytettiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. New York Postin artikkelin mukaan Sinkkuelämää-sarjan näyttelijät Sarah Jessica Parker, Cynthia Nixon ja Kristin Davis ovat työntäneet Chrisin ulos heidän sisäpiiristään. Chris ottaa Instagram-tilillään kantaa väitteisiin, joiden mukaan hän tuntisi jääneensä syrjään.
– En yleensä reagoi tällaiseen. Tiedän, että ihmiset pitävät draamasta ja juoruista, mutta tämä artikkeli on täyttä hölynpölyä. Ajattelin, että haluaisitte tietää, näyttelijä kirjoittaa.
Artikkelissa väitetään Chrisin odottavan entisiltä kollegoiltaan anteeksipyyntöä epäkohteliaasta käytöksestä, jota hän koki sen jälkeen, kun häntä syytettiin kahden naisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 2021.
The Hollywood Reporter julkaisi artikkelin, jossa kirjoitettiin, että häntä ei enää kutsuta juhliin, eikä hän saa onnittelukortteja tai syntymäpäiväviestejä. Artikkelin mukaan hän ihmettelee miksi Sarah Jessica ja hänen joukkonsa on jättänyt hänet ulkopuolelle.
And Just Like That... -sarja jatkuu jälleen, mutta muistatko nämä Sex And The City -poikaystävät?
Syytökset Chrisistä tulivat julkisuuteen pian And Just Like That -sarjan ensimmäisen tuotantokauden ensi-illan jälkeen.
Pian tämän jälkeen Chris kiisti syytökset lausunnossaan Yahoo Entertainmentille
– Minua vastaan esitetyt syytökset henkilöiltä, joihin tutustuin vuosia sitten, ovat ehdottomasti vääriä. Nämä tarinat olisivat voineet olla peräisin 30 vuoden tai päivän takaa, ei tarkoittaa aina ei, sitä rajaa en ole ylittänyt. Kohtaamiset olivat suostumuksellisia. On vaikea olla kyseenalaistamatta näiden tarinoiden esiintulon ajankohtaa, näyttelijä sanoo lausunnossaan.

Häntä on syytetty myös myrkyllisestä käytöksestä sekä Sinkkuelämää-kuvausten aikana että Kova Laki: Rikollinen mieli -sarjan kuvausten aikana.
Sinkkuelämää-sarjan naistähdet ottivat syytöksiin kansaa julkisesti tekemällä Twitter-päivityksen.
– Olemme hyvin surullisia kuulessamme syytökset Chris Nothia kohtaan. Tuemme naisia, jotka ovat astuneet esiin ja jaamme tuskalliset kokemukset. Tiedämme, että se on erittäin vaikea asia tehdä ja arvostamme heitä, naiset kirjoittavat.
Yllätyspäätös: Kim Cattrall- nähdään sittenkin And Just Like That... -sarjassa