Selviytyjistä pudonnut avautuu selkäänpuukotuksesta: “Pahin liero”

Selviytyjät-pudokas Tiina Käpylä tyrmistyi saatuaan tietää totuuden.
Selviytyjät Suomen uusimmassa jaksossa kotiin äänestetty Tiina Käpylä sanoo suorat sanat kilpatoveristaan Selviytyjien Pudonneen tilityksessä.
Tiina kertoo, ettei pudotus tullut hänelle isona yllätyksenä, vaikka hän luulikin kaikkien olevan äänestämässä Jeffrey Lawmania, kuten osa äänestikin.
Tiinalle näytetään ohjelmassa, ketkä kaikki häntä olivat äänestäneet. Erityisesti Saana Akiolan ääni hämmästyttää häntä, sillä he olivat alusta saakka olleet liitossa keskenään.
– Aha, Saanalta tuli kunnon puukko selkään. Aika yllätys! Tiina tyrmistyy.

Tiinaa äänestivät myös Semon Välinen, Janne Lehmonen, Janne Nevalainen, Anna-Kaisa Saarenpää ja Jeffrey.
Tiina oli hämmentynyt myös siitä, että jotkut pareista äänestivät keskenään eri tavalla, kuten Anne-Mari ja Anna-Kaisa sekä Saana ja hänen siskonsa Laura Akiola.
– Olihan tää nyt ihan sekasotku. Nää parit ei ole siis pitäneet yhtä linjaa ollenkaan, hän ihmettelee.
– En mä tiedä, mitä siellä on tapahtunut. Onkohan kovatkin riidat?
Pakka sekaisin
Tiina päivittelee tilannetta myös muille pudonneille.
– Ette usko, mutta siinä mun alkuperäisessä liitossa olikin pahin liero, Saana A.
Hän arvelee, että liittojen erilaiset äänestyspäätökset saattavat horjuttaa niitä pahastikin.
– Oli kyllä erikoinen. No siellä on pakka sekaisin nyt.

Ei hyvää sanottavaa
Heimoneuvostossa Tiina ei jäänyt pitämään puheita muiden tippuneiden tapaan, vaan käveli pois sanoen ainoastaan “tsemppiä”. Tästä häneltä kysytään Selviytyjät-podcastissa.
– Mulla oli siinä aika ristiriitaiset fiilikset, koska tiesin että väkisinkin jotain on rikottu pahasti. Musta ei tuntunut vilpittömältä sanoa jotain.
– Mulla ei ollut mitään hyvää sanottavaa, hän sanoo ja nauraa.
Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa sunnuntaisin.