
Seksuaalirikoskohussa rypenyt Paratiisihotelli Ruotsi palaa – näin osallistujien turvallisuutta parannetaan
Ruotsin Paratiisihotelli palaa televisioon uudistuneena ja uuden nimen kera.
Ahdistelukohun vuoksi tv:stä poistunut Paratiisihotelli Ruotsi nähdään tulevana syksynä Ruudussa uudella nimellä Paratiisi (Paradise).
Kilpailu on kokenut sääntömuutoksen, sillä kilpailijat eivät muodosta enää mies-nais-pareja, vaan he voivat pariutua sukupuolesta riippumatta. Uutena sääntönä ohjelmassa nähdään myös se, että jokaisen kilpailijan tulee nukkua yksin omassa sängyssään. Ohjelman alaikärajaa on niin ikään nostettu 20 vuoteen.
Unelmahäät: Vihkimistä aikaistetaan traagisesta syystä – sulhanen uhkaa sokeutua
Expressenin mukaan ohjelmaa uudistettiin, kun alkuperäisen Paratiisihotellin 16. tuotantokaudella kaksi ohjelmaan osallistunutta naista kertoi joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi. Yksi mieskilpailija lähetettiin kesken kauden kotiin sääntörikkomusten takia. Tapaus ei kuitenkaan edennyt, sillä poliisin esitutkinnassa ei ilmennyt riittävästi näyttöä.
Kohun seurauksena 16. kauden esittäminen lopetettiin televisiossa ja 17. kauden kuvaukset keskeytettiin.
Ohjelman uudella kaudella juontajana toimii vaikuttaja-laulaja Tone Sekelius, joka toivottaa meksikolaishuvilalle 11 kilpailijaa.
5. kesäkuuta Ruutu+-palvelussa alkaa Ruotsissa vuonna 2020 esitetty Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. Uusia jaksoja julkaistaan maanantaista torstaihin.