fbq
Philip Rosenthal

Sanna Marin nähdään Netflixissä – hörppii kahvia kansainvälisen tähtijuontajan kanssa

Jaksossa Kaikki rakastavat Raymondia -sarjan luojana muistettava Philip Rosenthal vierailee muun muassa Vanhassa Kauppahallissa ja Nuuksion kansallispuistossa. Suomalaisittain ehkä kiinnostavinta on kuitenkin Philipin ja pääministerimme Sanna Marinin tapaaminen.

Jaksossa mukana oleva ruokatoimittaja Kenneth Nars kertoo Katsolle, mitä Phillip lausui myöhemmin tapaamisesta.

- He tapasivat Marinin kanssa Lonnan saarella. Philip kertoi myöhemmin, että kyseessä oli sangen virallinen aamiainen. Hän oli kuitenkin erittäin otettu, että tapaaminen onnistui, Nars kertoo.

Somebody feed Phil

Jaksossa esiintyy suomalaisista huippukokeista ainakin Sami Tallberg, Tommi Tuovinen ja Helena Puolakka. Helsinki ja Suomi tekivät vaikutuksen Phillipiin.

- Hän sanoi, että täällä tuli vastaan sellaisia ruokia, joita hän ei osannut kuvitellakaan täällä olevan, Kenneth Nars kertoo.

Narsin mukaan Phillip piti useasta suomalaisen keittiön herkusta, esimerkiksi karjalanpiirakoista.

Super Pumped vertautuu Billionsiin myös tekijöiden mielestä: "Sarjat kertovat sikarikkaista ihmisistä, joilla on pakkomielteisiä päämääriä"

Seuraa meitä somessa