Salkkarit jää kesätauolle – Tiia Elgin työt jatkuvat

Salatut elämät -näyttelijä kunnostaa puolisonsa ja isänsä kanssa rintamamiestaloa, joka hankittiin alkuvuodesta.
Vaikka Salatut elämät jääkin kesätauolle 25. kesäkuuta, näyttelijä Tiia Elgin (Eva Tamminen) kesäloma kuluu remontoinnin parissa. Hän osti tammikuussa 2024 puolisonsa kanssa tontin, jossa oli rintamiestalo. Kun he katsoivat kevään aikana rakenteita, pariskunta päätti aloittaa talon kunnostamisen.
– Rintamiestalo tuli sattuman kaupalla. Tontti oli se, mihin me ihastuttiin ja talo sattui olemaan hyvässä kunnossa. Innostuimme sen historiasta ja arkkitehtuurista, Tiia kertoo Katsolle projektin taustoista.
Tiia aloitti projektin puolisonsa kanssa sen jälkeen, kun hän oli voittanut tanssiryhmänsä kanssa SM-kultaa Latino show IKM & SM -tanssikilpailussa huhtikuussa 2024. Taloprojektin valmistumisen kanssa ei ole kiirettä.
– Isäni on onneksi apuna, hän on alan ammattilainen ja tietää näistä työvaiheista. Mitä kannattaa tehdä milloinkin ja mitä tehdään seuraavaksi, Tiia sanoo.
– Kun tulee kesä, osa tavarantoimittajista lähtee kesälaitumille. Sitten, kun tavarat saadaan pirttiin, niin aletaan siitä rakentamaan.
Tiian mielestä rintamiestalo kuvastaa hyvin Suomea ja suomalaisuutta. Kotilieden mukaan toisen maailmansodan jälkeen evakot, sekä kotinsa pommituksissa menettäneet ja uudet nuoret perheet piti asuttaa. Asutustoiminta järjestettiin Suomen valtion toimesta keskitetysti tarjoamalla valmiit piirustukset, järjestämällä pitkäaikainen laina ja osoittamalla tontit.

Rintamamiestalot muuttivat rakennustavan ohella asumistapaa ja perhekäsitystä. Aiemmin suuressa maalaistalossa saattoi asua kolme sukupolvea ja elämä keskittyi suuren tupaan. Rintamiestalo oli sen sijaan yhden perheen koti, jonka huonetilat jaettiin käyttötarkoituksen mukaan. Ruokahuolto hoidettiin keittiössä, olohuone oli vapaa-ajan viettoa varten ja makuuhuoneessa nukuttiin.
Tiia paljastaa myös, että eräästä sisustusohjelmasta oltiin yhteydessä rintamiestaloon liittyen. Aikataulu projektin valmistumisen suhteen olisi ollut nopeampi.
– Monesti ohjelmissa suunnittelusta vastaa joku muu kuin itse. Nyt, kun kyse on omasta kodista, niin on kivaa saada oman näköisensä tunnelman, hän perustelee päätöstään.
– Kun on oma koti, niin sen tarvitsee miellyttää vain meidän perhettämme.
Salatut elämät MTV3:ssa maanantaista perjantaihin kello 19.30.