Sääkoira Sinin pikkusisko Suvi aloitti työt televisiossa: "MTV palkkaa lisää henkilökuntaa"

Viiden kuukauden ikäinen Suvi-koira ihastutti katsojia jo ensimmäisenä työpäivänään.
MTV:n Huomenta Suomi -ohjelma alkoi torstaina 5. lokakuuta poikkeuksellisesti, kun juontoryhmä esitteli katsojille uusimman tulokkaansa.
Legendaksi muodostunut Sini-koira on saanut aisaparikseen Pekka Poudan uuden perheenjäsenen, noin viiden kuukauden ikäisen Suvi-koiran.
– Tää on Suvi, se on vajaa viisi kuukautta, Pekka esitteli lähetyksen alussa.
Suvi on ennättänyt esiintymään MTV:llä jo haastateltavana, mutta nyt pentu on päässyt jo tositoimiin. Nyt edessä on ensimmäinen työpäivä.
Marita Taavitsaiselta uskomatonta käytöstä televisiossa – raivoaa väkivaltaisena: "Vi**n puupäät!"
Pekan mukaan taustalla on myös toive siitä, että vauhdikas pentu saisi purkaa energiaansa.
– Kun kaksi keski-ikäistä tulee aamuvuorosta kotiin ja siellä on tällainen super energinen pentu... Se on kohtalaisen rankkaa. Jos sen saisi toimimaan työyhteisöön, se olisi helpotus.
– Tässä on tapahtumassa sukupolvenvaihdos? Ivan Puopolo tiedustelee.
– No ei vielä vaihdos. MTV palkkaa lisää henkilökuntaa, Pekka nauraa.
Huomenta Suomi MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.