Ruotsalaiset pelkäävät Maria Sidin suomalaista piirrettä

Efter Niossa vieraileva näyttelijä-teatterinjohtaja kertoo päässeensä irti Suomi-häpeästä.
Efter nio -ohjelmassa maanantaina (21.10.) Sonja Kailassaaren ja Janne Grönroosin haastateltavana on näyttelijä-teatterinjohtaja Maria Sid.
Ruotsissa vuodesta 2015 asunut Maria palkittiin tänä syksynä vuoden naispääosa-Kristallen-palkinnolla Isa Stenbergin roolista draamasarjassa Kipupiste. Viime vuodet hän on johtanut Tukholman kaupunginteatteria, joka on Pohjoismaiden suurin teatteri.
Kun Maria muutti kotiosoitteensa Ruotsiin, oli hän innoissaan. Hienointa oli elää maassa, jonka valtakieli oli hänen oma äidinkielensä. Nyt hän saisi käyttää tunnekieltään työssä ja vapaalla.
Ruotsalaisten silmissä Maria on antanut itsestään turhankin suorapuheisen kuvan. Tämä huomio on pakottanut johtajan säätelemään puheitaan.
– Sanon asian vain kerran, ja mielestäni asia on sillä hoidettu, mutta Ruotsissa pitää sanoa moneen kertaan ja olla selkeämpi. Joku kertoi minulle, että suoruuttani pelätään. Halusin olla työssäni nopea ongelmanratkaisija, mutta minun olikin katsottava peiliin, Maria kertoo.

Keskustelussa Maria nostaa ruotsalaisista esille piirteen, jonka hän on itsekin joutunut opettelemaan.
– Heillä on ihana kyky jutustella ja luovia. Britithän ovat tässä mestareita. Nuoruudessani suomalaiset eivät olleet tällaisia, vaan mentiin suoraan asiaan. Nyt olen oppinut luovimaan ja jopa pidän siitä.
Nuoruudessaan Maria häpesi Ruotsin-vierailuilla suomalaisuuttaan. Junttimaine ja muut ikävät stereotypiat elivät kansastamme vahvoina. Nykyään asenne on Marian mukaan muuttunut.
– Paljon puhutaan suomalaisten luotettavuudesta. Kun suomalainen antaa sanansa, siihen voi luottaa. Me suomalaiset emme jakele kohteliaisuuksia turhan päiten tai harrasta juurikaan tyhjän puhumista. Meitä kunnioitetaan ja jopa ihaillaan.
Ruotsalainen elämäntapa on pehmentänyt Mariaa. Vuosien mittaan hän on uskaltanut luopua kovuudestaan ja riisua suojaustaan.
– Olin suorasukainen ja tiukka, koska halusin edetä naisena. Nyt haluan olla avoimempi ja haavoittuvampi. Tämä on ollut kiinnostava matka, joka on varmasti tehnyt minusta lempeämmän, Maria toteaa.
Efter Nio maanantaisin Yle Areenassa ja Teema & Fem -kanavalla.