Katso logo

Robert De Niron hyppy tuntemattomaan kannatti – ”Järjettömän viihdyttävä”

Robert De Niron hyppy tuntemattomaan kannatti – ”Järjettömän viihdyttävä”
Zero Day, Robert De Niro. Jojo Whilden/Netflix.

Konkarinäyttelijä Robert De Niro teki vanhoilla päivillään jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Jatkoa hän ei lupaa.

Mainos
Mainos päättyy

Netflixin uutuussarja Zero Day on herättänyt laajaa huomiota sekä Suomessa että kansainvälisesti. Robert De Niron tähdittämä jännityssarja nousi nopeasti Suomen Netflixin katsotuimpien sarjojen joukkoon ollen tällä hetkellä ykköspaikalla.

Vaikka De Niro on tottunut menestyksiin, niin tämän sarjan kohdalla saattaa tuntua poikkeuksellisen hyvältä. Kyseessä on nimittäin hänen ensimmäinen pääroolinsa suoratoistosarjassa ja sitä voidaan pitää myös hänen ensimmäisenä varsinaisena tv-näyttelijätyönään. Ennen tätä hän on tehnyt lyhyitä vierailuja tv-tuotannoissa, esimerkiksi cameo-roolin Ricky Gervaisin Extras-sarjan toisen kauden päätösjaksossa.

Zero Dayn katsojamenestyksen lisäksi myös keskeisten medioiden kriitikot ovat ylistäneet sarjaa. Esimerkiksi The Guardianin Lucy Mangan kertoo sarjan olevan paluuta De Niron kunnian päiviin.

– De Niro on joissain viime aikojen elokuvatöissään tehnyt kyseenalaisia suorituksia. Pelkäsin Zero Dayn toistavan saman, kun kyse on ikään kuin elokuvaa vähäisemmästä taidemuodosta. Mutta eikö mitä, nyt De Niro on täysin omistautunut työlleen, Mangan kirjoittaa.

Mainos
Mainos päättyy

Zero Day on järjettömän viihdyttävä, Mangan alleviivaa.

Empiren Sophie Butcher kiittelee myös kuusiosaisen sarjan teemoja. Tarinassa USA on kokenut historiansa pahimman kyberhyökkäyksen ja De Niron esittämän ex-presidentin George Mullenin johtaman komission pitää selvittää syylliset.

– Tv-sarja ei voisi juuri olla ajankohtaisempi kuin Zero Day. Se kuvaa ennennäkemättömän laajaa verkkohyökkäystä. Vaikka sarja käyttää hyväkseen valtavaa liioittelua, se tuntuu autenttiselta, Butcher arvioi.

– De Niro on vakuuttava Mullenina. Hän käyttää vuosikymmenien kokemusta näytellessään miestä, jolla on maan kohtalo käsissään. Näytteleminen voi olla vähäeleistä, mutta De Niro on parhaimmillaan, kun hänelle annetaan paljon sanottavaa.

Kaikesta menestyksestä huolimatta De Niro ei ole ollenkaan varma, tuleeko hän tekemään Zero Dayn kaltaisia töitä jatkossa.

– Enpä tiedä. Siinä on hirveästi työtä. Kuin tekisi kolme elokuvaa yhteen putkeen, 81-vuotias De Niro kertoo Reutersin mukaan.

Mainos
Mainos päättyy
Nykyistä presidenttiä Evelyn Mitcheliä Zero Dayssä esittää Angela Bassett, joka näytteli Robert De Niron kanssa vuoden 2001 elokuvassa Valtikka.
Nykyistä presidenttiä Evelyn Mitcheliä Zero Dayssä esittää Angela Bassett, joka näytteli Robert De Niron kanssa vuoden 2001 elokuvassa Valtikka.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan