fbq
Paratiisi toinen kausi

Riitta Havukaisen tähdittämä ylistetty Paratiisi-sarja jatkuu – toinen kausi paljastaa elinkaupan Aurinkorannikolla

Myös espanjalainen María Romero nousee kakkoskaudella entistä merkittävämpään osaan.

Suomalais-espanjalaisen rikossarjan toisella kaudella syöksytään jälleen paratiisin varjopuolelle, kun suomalaisen miehen ruumis löytyy golfkentän vesisäiliöstä Fuengirolassa.

Tapauksen vuoksi Madridin poliisista takaisin Costa del Solille kutsuttu Luisa Salinas ottaa yhteyttä rikostutkijakollegaansa Hikka Mäntymäkeen. Oululainen veteraanipoliisi joutuu puolestaan samaan aikaan etsimään tutun perheen kadonnutta tytärtä, joka löytyy lopulta yllättävästä seurasta.

Paratiisin toisen kauden ovat ohjanneet ensimmäiden kauden yksin tehnyt Marja Pyykkö sekä Korso-elokuvasta ja Jälkeläiset-tieteissarjasta tunnettu Akseli Tuomivaara. Sarjan pääkäsikirjoittajana jatkava Matti Laine ruotii uudella kaudella erityisesti Aurinkorannikon taloudellista eriarvoisuutta, jonka eräs lieveilmiö on laiton elinkauppa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Paratiisi henkilöityy edelleen vahvasti sen pääosanesittäjään, 67-vuotiaasen Riitta Havukaiseen, joka kertoo ilahtuneensa paluusta poliisin rooliin.

– Näyttelin poliisia Harjunpää-dekkareissa 1990-luvulla ja pidin siitä kovasti. Olin siitä lähtien toivonut pääseväni esittämään ammattia uudestaan, joten paluu rooliin oli ilahduttavaa. Toki tiedän, että olen monelle suomalaiselle edelleen tuttu Fakta hommasta, Riitta naurahtaa.

Elokuvamusiikin jättiläinen sai arvoisensa henkilökuvan – dokumentti Ennio Morriconesta on tyhjentävä kokemus

Havukaisen mukaan Paratiisin pääteemat ovat dekkarijuonen ohella muistot ja luopuminen.

– Varsinkin tässä iässä joutuu pohtimaan paljon luopumista, kun niin moni asia katoaa ympäriltä, mukaan lukien ihmisiä. Niinpä tongin omia muistojani aiheeseen liittyen.

Myös kulttuurin eroavaisuudet jäivät mieleen Oulun ja Fuengirolan välisissä kuvauksissa.

– Espanjassa oli ihanan rentoa, vaikka työaikataulussa pysyttiinkin. Kyllähän suomalaisetkin osaavat nauttia elämästä, mutta espanjalaiset vain näyttävät sen avoimemmin, Riitta pohtii.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Paratiisi Havukainen & Romero

Liki seitsemänkymppisille naisnäyttelijöille on tarjolla todella harvoin päärooleja, niin Suomessa kuin ulkomailla. Havukainen toivookin, ettei Paratiisi jäisi poikkeukseksi.

– Toivon, että sarja näyttäisi suuntaa tulevaisuudelle ja vastaavanlaisia rooleja käsikirjoitettaisiin ja uskallettaisiin kuvata vielä enemmän. Jopa niin paljon, etteivät toimittajat enää joutuisi puuttumaan ikäkysymykseen, Riitta hymähtää.

Espanjalaisia vastanäyttelijöitään Havukainen kertoo kaivanneensa kuvausten jälkeen.

– Me olimme kuvauksissa niin tiiviisti yhdessä, että meistä tuli kuin perhe.

Paratiisin ensimmäinen ja toinen kausi katsottavissa Yle Areenassa. TV1 esittää uutta kautta 6.11. alkaen sunnuntaisin kello 21.05 ja uusii jaksot maanantaisin kello 22.

Seuraa meitä somessa