Podcast: Sofia Virta kysyi uudelta tuttavuudelta puhelinnumeroa – sitten tuli morkkis
Sofia Virta ei ole tottunut siihen, että hän on julkisuuden henkilö.
Gogin kantabaari -podcastin vieraana keskiviikkona 3.12. on Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja muusikko Ege Zulu.
Video: Sofia Virta törttöili Ruisrockissa.
Podcastin juontaja Constantinos ”Gogi” Mavromichalis kysyy vierailta, mistä he ovat kateellisia ystävilleen. Sofia myöntää olevansa kateellinen yksityisyydestä. Hänen on edelleen hankala identifioitua politiikoksi, koska pitää itseään ”vain Sofiana”.
– Ennen kuin yksityisyyden menettää, ei voi tietää miltä tuntuu, kun sen menettää. Varsinkin, kun olen eläväinen ja rakastan tutustua uusiin ihmisiin.
Sofia kertoo tutustuvansa arjessa uusiin ihmisiin mitä erikoisemmissa paikoissa. Hän oli esimerkiksi tutustunut uuteen ihmiseen koiralenkillä.
Sofia oli kysynyt uudelta tuttavuudelta puhelinnumeroa.
– Sitten mietin, että ei herranjumala. Puheenjohtajat eivät tee noin. En osaa nähdä, että esimerkiksi Antti Kaikkonen tai Petteri Orpo tekisivät tuota samaa. Sitten tuli hirveä morkkis, että mitä olen mennyt tekemään.
Varovaisuutta
Kysyminen lopulta kannatti, sillä heistä tuli ystäviä.
– Meistä tuli ihan hyviä kavereita. Hän lainasi viime yönä autoa, että sain koiran lääkäriin.
Tutustuminen ja ystävystyminen on kuitenkin muuttunut sen jälkeen, kun Sofia aloitti julkisessa työssä. Hän myöntää olevansa entiselle itselleen kateellinen siitä.
– Silloin pystyin vaan mennä juttelemaan ihmisille eivätkä he tietäneet, että kuka olen.
Sofia joutuu olemaan tätä nykyä varovaisempi kohtaamisissa.
Gogin kantabaari Yle Areenassa keskiviikkoisin.
